Pinja Blogi

Business Development Manager kehittää Pinjan palvelun asiakashyötyjä

Kirjoittanut Pinja | 19.4.2021 8:25:38

Business Development Manager Tuomas Lappalainen on tyytyväinen paluumuuttaja, joka teki paluun Pinjalle uuteen rooliin kunnossapidon kehitystehtäviin. Hän aloitti aikanaan Pinjan organisaatiossa kunnossapidon asiakkuuspäällikkönä ja palasi nyt kasvavaan ja kansainvälistyvään yritykseen. Lappalaisen mielestä yksi työn mielenkiintoisista puolista on se, että sen kautta pääsee tutustumaan monenlaisiin organisaatioihin ja paikkoihin, joita ei muuten näkisi.

Tuomas Lappalainen on kunnossapidon alalla jo kokenut konkari. Hän on ollut mukana monenlaisissa käyttöönotto- ja kehitysprojekteissa ja nähdyt eräänlaisen läpileikkauksen suomalaisesta teollisuudesta. Kokemusta on karttunut muun muassa energiasektorilta, kaivostoiminnasta, konepajoista, elintarvike- ja panimoalalta sekä myös kunnallisista toimijoista, kuten vesilaitoksista.

– Ainoa yhteinen nimittäjä on oikeastaan ollut kunnossapito. Asiakkaat ovat vaihdelleet pienistä, kymmenen henkilön konepajoista aina satoja henkilöitä työllistäviin suuryrityksiin. Voidaan siis sanoa, että järjestelmän taipuisuus on todella tullut koeteltua, Lappalainen toteaa.

Lappalaisen Business Development Manager -roolin takaa löytyy paitsi liiketoiminnan ja Novi by Pinja -tuotteen kehitystyötä, myös monenlaisia muita kunnossapitoasiakkaiden parempaa palvelua sekä asiakas- ja projektipäälliköitä tukevia tehtäviä. Hän toimii asiakkuuspäällikkönä kehitysprojekteissa ja osallistuu myös kunnossapitojärjestelmän toimitusprojekteihin, jotta käytännön tuntuma järjestelmän toimittamiseen liittyviin tarpeisiin säilyy.

Lappalaisen mukaan kunnossapitopuolen asiakkuuspäällikön ei tarvitse osata korjata koneita, mutta hänellä on oltava hyvä ymmärrys kunnossapidon periaatteista sekä merkityksestä tuottavuustekijänä. Ohjelmoinnin perusteistakin on hyötyä, jotta pystyy keskustelemaan luontevasti ohjelmistokehittäjien kanssa ja arvioimaan, mikä on ylipäätään järkevä tai kannattava tapa toteuttaa asioita.

Business Development Manager nauttii aidoista parannuksista asiakkaan kunnossapidossa

Toisinaan Lappalaisen kaltaiselle, kokeneelle moniosaajalle tulee eteen myös yllättäviä työtehtäviä. Häntä se ei haittaa – Lappalainen ajattelee työtään kokonaisvaltaisesti ja pitkälti “sisäisen yrittäjän” asenteella. Pääasia on palvella asiakasta hyvin, ja tämä on hänen mukaansa aina ollut kantava ajatus Pinjalla. 

– Asiakkuuksien johtaminen ja kehittäminen on monipuolista työtä, jossa on paljon tarkkoja paikkoja. Meiltä odotetaan suunnan näyttämistä ja jatkuvaa kehittymistä, ja asiakkaan luottamus on saavutettava osoittamalla oma asiantuntemus. Pinjan hyväksi havaitut käytännöt ja toimintatavat ovat tässä toki hyväksi avuksi, mutta yhtä lailla tärkeää on tehdä taustatyöt huolella, sisäistää asiasisällöt ja pitää samalla mielessä myös kaupallinen näkökulma, Lappalainen kertoo.

Koska käytännön työ vaatii paljon kommunikointia eri suuntiin, myös ulospäinsuuntautuneisuus on tärkeää. Lappalainen kertoo itse tekevänsä tiivistä yhteistyötä muun muassa ohjelmistojen toimitustiimin, tuotekehityksen, tekniikkatiimin sekä myynnin ja markkinoinnin kanssa. Ja totta kai myös asiakkaiden.

Pinjan asiakkuus- ja projektipäälliköillä on hoidettavanaan samaan aikaan monia eri vaiheissa eteneviä asiakkuuksia. Asiakkuuksien johtaminen systemaattisella otteella onkin ensiarvoisen tärkeää. Siksi jokaisen on löydettävä tiimin tarjoamien materiaalien ja aineistojen lisäksi oma tapansa vetää projektia, pitää huolellisia muistiinpanoja niin isoista linjoista kuin yksityiskohdistakin sekä huolehtia aikatauluista ja työn järjestelmällisyydestä.

Iso talo avaa uusia uramahdollisuuksia

Kun nykyinen Business Development Manager Tuomas Lappalainen aloitti työt ensimmäisen kerran asiakkuuspäällikkönä, kunnossapidon ohjelmistojen tiimissä oli jäseniä vain tusinan verran. Vuosien varrella työkavereita on tullut paljon lisää, erilaisten projektien määrä on lisääntynyt, asiakaskunta kansainvälistynyt ja työnantajan hartiat leventyneet merkittävästi.

Isommassa talossa vastuun määrä ja luonne ovat erilaiset kuin Lappalaisella aiemmin, mutta onneksi talon omat ERP- ja CRM-järjestelmät tukevat työtä tehokkaasti.

– Hyviä puolia isommassa organisaatiossa ovat myös parempi näkyvyys ja vaikuttavuus, joiden johdosta myös myynti ja markkinointi toimivat eri tavalla kuin pienemmässä organisaatiossa. Paras juttu on kuitenkin se, että näin iso talo pystyy lupauksensa mukaisesti tarjoamaan digitaaliset palvelut aidosti tehtaan koko elinkaaren ajalle, Lappalainen toteaa.

Lappalainen kokee Pinjalla olevan tarjolla monenlaisia työtehtäviä ja urapolkuja, ja työntekijöiden ideoita ja kehitysehdotuksia todella kuunnellaan. Henkilöstöllä on siten aidosti mahdollisuus vaikuttaa yrityksen toimintaan, omaan toimenkuvaan ja laajemmin koko työyhteisöön.

Tutustu Pinjaan

Tutustu Pinjaan työpaikkana, pinjalaisten uratarinoihin ja avoimiin työpaikkoihin!

Lue lisää

Rekrytointi
Pinjalla data-analyytikko visualisoi tietoa ja auttaa tehokkaassa päätöksenteossa
Lead Architect viihtyy koodaamisen syvässä päädyssä