Uusiutuvan energian Renewable Energy Directive III – eli RED III – tuli voimaan 20. marraskuuta 2023. Se asettaa uusia ehtoja uusiutuvan energian tuotannolle ja kulutukselle EU-alueella ja korvaa edellisen uusiutuvaa energiaa koskevan RED II -direktiivin. Uusi direktiivi koskettaa erityisesti bioenergian ja liikenteen parissa työskenteleviä toimijoita ja samalla tiukentaa vaatimuksia toiminnanharjoittajien energiatehokkuudelle.
Renewable Energy Directive III sisältää aiempaa tarkempaa sääntelyä monista eri aiheista. Sen keskeisin tavoite on nostaa tämänhetkinen, koko EU:ta koskeva yleistavoite uusiutuvan energian osuudesta 42,5 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Suomen kannalta tärkeimmät teemat ovat bioenergia, liikenne ja uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyt.
EU:n jäsenmailla on 18 kuukautta aikaa asetuksen voimaantulosta sen toimeenpanoon, mikä jättää toimijoille jonkin verran liikkumavaraa muutosten toteuttamiseen. Aiempaa tarkempi sääntely tuo uusia velvoitteita ja haasteita, mutta samalla se nostaa esiin uusia kysymyksiä muutosten lopullisesta merkityksestä eri toimijoille. Nähtäväksi jää esimerkiksi se, miten ja mihin lakeihin uudet kestävyyskriteerit kohdistuvat. Varmaa on, että Renewable Energy Directive III laajentaa uusiutuvan energian, energiatehokkuuden sekä kestävyysraportoinnin vaatimukset kattamaan suuremman määrän toimijoita.
Renewable Energy Directive III vaikuttaa moneen toimialaan
Vuonna 2009 julkaistiin ensimmäinen Renewable Energy Directive eli RED I, jolla tavoiteltiin uusiutuvalle energialle 20 %:n osuutta jäsenmaiden energian loppukulutuksessa vuoteen 2020 mennessä. RED II -direktiivi vuodelta 2018 puolestaan nosti tavoitteen 32 %:iin vuoteen 2030 mennessä.
Kolmas direktiivi tuo yleistavoitteen lisäksi myös toimialakohtaisia vaatimuksia. Liikennesektorille Renewable Energy Directive III tarkoittaa 29 prosentin uusiutuvan energian tavoitetta vuoteen 2030 mennessä. Alatavoite kehittyneille biopolttoaineille sekä uusiutuvaan vetyyn perustuville RFNBO-polttoaineille on 5,5 prosenttia. Lisäksi velvoite kattaa jatkossa liikennesähkön julkisen latauksen.
Kestävyysraportoinnin tarpeisiin suunniteltu järjestelmä on oiva ratkaisu raporttien tuottamiseen ja tiedon oikeellisuuden todentamiseen.
Energia-alan toiminnanharjoittajien täytyy raportoida kasvihuonekaasupäästöjen väheneminen toiminnassaan. Samalla velvoitteen alaisuuteen kuuluvien laitosten määrä kasvaa, kun kiinteitä biomassapolttoaineita käyttävien laitosten kokonaislämpötehoraja laskee 20 MW:sta 7,5 MW:iin.
Teollisuuden toimijoiden tulisi alustavan tulkinnan mukaan kasvattaa uusiutuvan energian käyttöään 1,6 %:lla vuositasolla. Samalla teollisuudessa käytetystä vedystä 42 % pitäisi tuottaa muuta kuin biologista alkuperää olevilla uusiutuvilla polttoaineilla vuoteen 2030 mennessä ja 60 % vuoteen 2035 mennessä.
Kiinteistö- ja rakennusalan toimijoiden on puolestaan huomioitava, että rakennusten uusiutuvan energian osuuden ohjeelliseksi tavoitteeksi on määritelty vähintään 49 % vuoteen 2030 mennessä. Lämmityksessä ja jäähdytyksessä hyödynnettävän uusiutuvan energian tavoitteita kasvatetaan asteittain vuoteen 2026 asti sekä vuosien 2026 ja 2030 välillä.
Teknologian on pysyttävä mukana tiukkenevassa toimintaympäristössä
Yritysten tulisi jo nyt huomioida uusien tavoitteiden vaikutukset toimintaansa omalla toimialallaan. Erityisesti bioenergian ja liikenteen parissa oleville toimijoille direktiivi tietää uusia käytännön kiristyksiä Suomessa, mutta yleistavoitteet energian loppukulutuksesta ja energiatehokkuudesta sitovat toimijoita laaja-alaisesti eri aloilla. Lisäksi ne asettavat uutta painetta kestävyyteen ja energiatehokkuuteen liittyvien tietojen keräämiseen ja raportoimiseen. Liiketoiminnallisten riskien minimoimiseksi vaatimuksiin kannattaa varautua hyvissä ajoin.
Kestävyysraportoinnin tarpeisiin suunniteltu järjestelmä on oiva ratkaisu raporttien tuottamiseen ja tiedon oikeellisuuden todentamiseen. Tällöin tietojen kertymistä voidaan seurata yksityiskohtaisesti muun muassa kuormien alkuperään liittyen, ja järjestelmä huomauttaa automaattisesti, mikäli tiedot ovat puutteellisia. Ajanmukainen teknologia on hyvä tapa valmistautua tuleviin, Renewable Energy Directive III:n asettamiin tiukennuksiin ja varmistaa ennakoivasti toiminnan sujuvuus ja uskottavuus jatkossakin.
Lue lisää:
Once by Pinja – polttomateriaalien SCM-järjestelmäRenewable Energy Directive -infosivu
RED III -direktiivi määrittelee energia-alan kestävyysraportointia – raportoinnin automatisointi helpottaa työtä
Petrus Taskinen
Työskentelen Pinjalla Business Managerina bioenergia- ja kiertotalousliiketoiminnassa. Vastuullani on kaupallisten asioiden hoitaminen ja asiakassuhteiden ylläpito. Vapaa-aika kuluu pitkälti perheen parissa. Liikunta ja erityisesti eri palloilulajit ovat lähellä sydäntä.
Takaisin kaikkiin blogeihi
Aihealueet
- Pinja Career (74)
- Tuotannon kehittäminen (68)
- Business Intelligence (56)
- Kunnossapidon kehittäminen (44)
- Ohjelmistokehitys (44)
- Teollisuuden digitalisaatio (31)
- Digitaalinen liiketoiminta (29)
- Vastuullisuus (28)
- Kiertotalous ja luonnonvarat (27)
- Lean (25)
- Verkkokauppa (22)
- ICT-palvelut (21)
- Digitaalinen yhteiskunta (20)
- Toimitusketjun hallinta (19)
- Toiminnanohjaus (18)
- Metsäteollisuuden toiminnanohjaus (13)
- Teollisuuden uudistaminen (13)
- Terveys- ja hyvinvointiteknologia (10)
- Tekoäly ja koneoppiminen (5)