Harri Inkiläinen aloitti Pinjalla vuonna 2014 Hollolan toimipisteen vetäjänä ja nyt eläkepäivien alettua, takana on mielenkiintoinen viisivuotisjakso, joka rikastutti työuraa monin tavoin. Hollolan toimistolla kapula vaihtuu Jarmo Lähteenmäelle, joka kokee saavansa Pinjalla kaipaamaansa uudenlaista haastetta työelämäänsä.
Harri on tehnyt pitkän työuran paperiteollisuuden suuryrityksissä, joissa oma tontti oli ollut aina tarkkaan rajattu. Pinjalla toimenkuva laajeni merkittävästi ja hän pääsi yksikön vetäjänä tekemään töitä todella monipuolisesti. Tutun projektityön lisäksi vastuuta tuli myös myynnistä ja henkilöstöasioista. Uusi urakäänne sai alkunsa puhelinsoitosta.
– Timo Akselin otti minuun yhteyttä, kun Hollolan yksikön edellinen vetäjä oli jäämässä eläkkeelle. Vaikka tunsin Pinjan teollisuusautomaation osaamisen entuudestaan, nopeasti kävi ilmi, että Pinja on paljon muutakin kuin teollisuusautomaatiota. Uramahdollisuudet ovat todella monipuoliset ja oma kehittymishalu ratkaisee suunnan, Harri sanoo.
Myös työilmapiiri ja tekemisen meininki on ollut mieleinen.
– On ollut hienoa työskennellä ammattitaitoisten ihmisten kanssa hyvässä ja huumorin maustamassa porukassa.
Turvallisuuden lisääntyminen teollisuudessa pitkälti automaation ansiota
Projekteista Harrin mieleen on jäänyt erityisesti UPM Kuusankosken rampiston turvallistamisprojekti, jonka asennus piti saada valmiiksi viikon mittaisen huoltoseisokin aikana. Teollisuusautomaation parissa työskentely on ollut Harrin mielestä erityisen kiinnostavaa alan huiman kehityksen vuoksi.
Miten paljon paremmin asiat voidaankaan tehdä, kun asioita automatisoidaan!
– On ollut hienoa nähdä vuosikymmenten kehitys teollisuusautomaatiossa ja erityisesti sen tulokset. Miten paljon paremmin asiat voidaankaan tehdä, kun asioita automatisoidaan! Esimerkiksi turvallisuus on parantunut teollisuudessa merkittävästi vuosien aikana.
Aiemmin tuotantolaitoksilla ihmiset kävelivät laitteiden äärellä ja koneet olivat vain aidan ympäröimiä. Tänä päivänä koneiden lähellekään ei pääse ennen kuin laitteet on varmasti pysäytetty. Automaation ansiosta häiriöpoistot voidaan tehdä turvallisesti ja ihmistyö on siirtynyt pääasiassa toiminnan valvontaan. Automaatio on myös keventänyt ja monipuolistanut ihmisten työtä. Kapasiteettia on vapautunut uudenlaiseen tekemiseen.
Paperiteollisuus tuttu kuin omat taskut
Puu- ja paperiteollisuuden automaation kehittämisestä tuli vuosien saatossa Harrin uran kivijalka. Kun hän vuonna 1979 valmistui Vaasan teknillisestä opistosta sähkövoimatekniikan insinööriksi, työllisyystilanne oli haastava. Työpaikkaa ei heti löytynyt ja hän päätti täydentää opintojaan mikroprosessorikurssilla Porissa.
– Jälkeenpäin ajateltuna se oli viisas valinta, joka aukaisi työuran oikeaan suuntaan. Pääsin jo ensimmäisessä työpaikassani Insinööritoimisto Olli Heikinheimolla suunnittelemaan sähköistystä sekä ohjelmoimaan logiikkaa ja käyttöönottoja sahateollisuuteen.
Työmatkat ovat vieneet Harria vuosien saatossa eri puolille maailmaa. Viime aikoina kansainvälinen toiminta on ollut pääasiassa myyntineuvotteluja, jotka hoituvat useimmiten etäyhteyksillä.
Olen tyytyväinen, että olen saanut toimia kansainvälisesti ja työhön on kuulunut myös tietynlainen vapaus.
– Aiemmin uralla olen matkustanut melkein jokaisessa maailman kolkassa ja nähnyt, millaisissa olosuhteissa eri puolilla eletään. Se on avartanut maailmankuvaa ja korostanut, ettei meidän kannattaisi ihan kaikista pikkupuutteista täällä Suomessa välittää. Pinjan ulkomaan projektien neuvottelut Kiinaan, Brasiliaan ja eri puolille Eurooppaa ovat olleet mielenkiintoisia ja palkitsevia. Olen tyytyväinen, että olen saanut toimia kansainvälisesti ja työhön on kuulunut myös tietynlainen vapaus.
Kapulanvaihto tiiviillä yhteistyöllä
Pinjan Hollolan yksikön toimistovastaavana jatkaa pitkän uran paperi- ja kaivosteollisuuden parissa omaava Jarmo Lähteenmäki, joka aloitti pestissään maaliskuussa.
– Tunnen Jarmon pitkältä ajalta ja tiedän, että hän on tarmokas ja osaava kaveri. Saimme asiat siirrettyä tiiviillä vierityöskentelyllä kolmen kuukauden jaksossa, jonka jälkeen jäin hyvillä mielin pois. Uskon, että homma on nyt hyvissä käsissä.
Jarmon puolestaan sanoo hypänneensä mielellään hyvässä vauhdissa kulkevaan junaan.
Näin, että tässä hommassa on juuri sopivasti haastetta ja monipuolisuutta. Saa tehdä tuttua projektityötä, mutta lisäksi paljon muutakin.
– Edellinen työ oli käynyt jo hieman puuduttavaksi ja kaipasin vaihtelua. Näin, että tässä hommassa on juuri sopivasti haastetta ja monipuolisuutta. Saa tehdä tuttua projektityötä, mutta lisäksi paljon muutakin. Esimerkiksi myyntityöhön olen perehtynyt pikku hiljaa myyntitiimin tuella. Yhteispalavereissa opin koko ajan lisää myös Pinjan laajasta tuotevalikoimasta.
Jarmo toivottaa Harrille hyviä eläkepäiviä ja kuvailee häntä toiset hyvin huomioon ottavaksi työkaveriksi ja esimieheksi.
– Joka ei Harrin kanssa tule toimeen, ei tule kyllä kenenkään kanssa. Hänellä on lisäksi aivan uskomattoman hyvä muisti, jota jaksan edelleen hämmästellä!
Nyt on Harrin aika nauttia kiireettömyydestä ja koirien kanssa liikkumisesta eläkepäivillään.
Lue lisää
Yrityskulttuurin ja johtamisen vaikutus työhyvinvointiin
Työhyvinvointia rakentamassa
Takaisin kaikkiin blogeihi
Aihealueet
- Pinja Career (74)
- Tuotannon kehittäminen (68)
- Business Intelligence (56)
- Kunnossapidon kehittäminen (44)
- Ohjelmistokehitys (44)
- Teollisuuden digitalisaatio (31)
- Digitaalinen liiketoiminta (29)
- Vastuullisuus (28)
- Kiertotalous ja luonnonvarat (27)
- Lean (25)
- Verkkokauppa (22)
- ICT-palvelut (21)
- Digitaalinen yhteiskunta (20)
- Toimitusketjun hallinta (19)
- Toiminnanohjaus (18)
- Metsäteollisuuden toiminnanohjaus (13)
- Teollisuuden uudistaminen (13)
- Terveys- ja hyvinvointiteknologia (10)
- Tekoäly ja koneoppiminen (5)