Varaa tapaaminen
Tietopankki

Tekoälypulmia ja kasvokkaisia kohtaamisia – BI-asiantuntijat kokoontuivat yhteen kouluttautumaan ja rentoutumaan

some-pinja-bi-hackdays-1

Pinjan henkilöstötapahtumia järjestetään vuoden mittaan monenlaisilla kokoonpanoilla erilaisten teemojen ympärille niin paikkakunnittain, tiimikohtaisesti kuin myös koko henkilöstön kesken. Huhtikuun lopulla Pinjan 80-henkisen Business Intelligence -tiimin tietovarasto- ja BI-asiantuntijat kokoontuivat vuosittaiseen, yhteiseen kevätjuhlaan Tampereen Murikanrannan kauniisiin järvenrantamaisemiin.

Tänä vuonna BI-tiimin paripäiväisen tapahtuman teemana oli Tekoäly Hackdays. Tekoäly ja koneoppiminen valikoituivat koulutuksen teemoiksi ajankohtaisuutensa takia: monissa yrityksissä näitä keinoja halutaan hyödyntää, mutta omia yksilöllisiä tarpeita palvelevat hyödyntämistavat eivät ole vielä aivan selvillä. BI-asiantuntijoiden osaamisen kehittämisellä pyritään vastaamaan tähän tarpeeseen.

Monet Pinjan tietovarasto- ja BI-asiantuntijat tekevät työtä tekoälyn ja koneoppimisen parissa jatkuvasti jo nyt, ja kysyntä niiden hyödyntämiseksi jatkaa selvää kasvuaan.

Alustuksen ja tekoälykoulutuksen jälkeen osallistujista muodostettiin joukkueet, jotka ryhtyivät ratkomaan tehtäväksi annettuja tekoäly- ja koneoppimishaasteita. Asiaohjelman lomassa ja jälkeen nautittiin hyvästä ruuasta, vapaavalintaisista aktiviteeteista sekä ennen kaikkea kasvokkaisista kohtaamisista  eri tiimeissä työskentelevien BI- asiantuntijoiden kesken. Samalla tapahtuma oli Pinjan BI-tiimin yhteinen kevätjuhla – jo perinteeksi muodostunut sellainen.

Yksi tapahtuman järjestelyihin osallistuneista pinjalaisista oli Jyväskylässä asuva, hyvinvointi- ja terveysteknologia-alan tiedolla johtamisen ratkaisujen parissa työskentelevä projektipäällikkö Samuel Rahikainen.

- Hackdays-tapahtumalla oli samaan aikaan useita eri tarkoituksia. Ensinnäkin halusimme tarjota mahdollisuuden yhdessäoloon, tutustumiseen ja kasvokkaisiin tapaamisiin – me BI-asiantuntijat kun asumme ympäri Suomen ja moni myös tekee töitä etänä. Toinen tärkeä osa tapahtumaa oli koneoppimis- ja tekoälykoulutus. Osassa asiakasprojekteista nämä aihepiirit ovat jo täyttä arkea, ja lopuissakin suunta on vahvasti kasvava, Samuel toteaa.

Kaksi haastetta, yhdeksän joukkuetta, 24 tuntia aikaa

Monet Pinjan tietovarasto- ja BI-asiantuntijat tekevät työtä tekoälyn ja koneoppimisen parissa jatkuvasti jo nyt, ja kysyntä niiden hyödyntämiseksi jatkaa selvää kasvuaan. Tekoälyn ja koneoppimisen avulla pystytään tehostamaan eri toimialoilla toimivien, sekä kotimaisten että kansainvälisten asiakkaiden liiketoimintaa ja säästämään samalla niin materiaali- kuin henkilöresurssejakin. Sisäisen koulutuksen aiheeksi ne olivat otollisia myös siksi, että teemojen ympärille on helppo yhdistää niin huvi kuin hyötykin.

Tapahtumassa teemaa alusti Pinjan BI- ja data-arkkitehti Teemu, minkä jälkeen osallistujat jakaantuivat yhdeksään joukkueeseen ratkomaan käytännön koneoppimishaasteita. Haasteissa joukkueet kehittivät yhdessä koneoppimisratkaisuja todellisilta asiakkailta saatuihin tehtävänantoihin, jotka myös vastaavat todellisiin tarpeisiin.

- Saimme Teemulta alkuun hyvän pohjustuksen ja eväitä haasteiden ratkomiseen. Opimme yhdessä lisää ennustamisesta, koneoppimisesta ja tekoälyn hyödyntämisestä. Saimme lisää tietoa muun muassa tarkoitukseen sopivista työkaluista ja datan siivoamisesta ennustusta varten. Itsekin sain samalla lisää varmuutta siitä, miten prosessi käytännössä toimii, Samuel kertoo.

Pinjan asiakkaat olivat antaneet haasteisiin kiinnostavat tehtävänannot, ja yritykset myös saavat käyttöönsä Pinjan BI-asiantuntijoiden ja tietovarasto-osaajien työn tulokset.

- Jokainen joukkue sai valita, kumpaan kahdesta haasteesta tarttuu, ja toteutukseen oli jätetty mukavan vapaat kädet. Oma joukkueemme tarttui kävijämäärien ennustamiseen liittyvään haasteeseen, ja hyödynsimme ratkaisussamme muun muassa säädataa. Lopuksi kaikkien joukkueiden työt käytiin yhdessä läpi. Oli todella opettavaista kuulla, miten eri tavoin muut olivat lähteneet ratkomaan samaa haastetta, Samuel toteaa.

blogi-tekoalypulmia-kasvokkaisia-kohtaamisia

Osallistujan roolin lisäksi Samuel oli saanut mieluisan tehtävän suunnitella tapahtumaan vapaa-ajan tekemistä. Tarjolla oli monipuolisia vaihtoehtoja sulkapallosta biljardiin, kuntosalista lautapeleihin, saunomisesta karaokeen ja metsäkävelystä omassa rauhassa rentoutumiseen. Hauska yllätysohjelma oli myös 1930-luvulle sijoittunut Gang Land -tarina, jossa kisailtiin leikkimielisesti Amerikan valloituksesta koneoppimishaasteessa tutuksi tulleilla joukkueilla. 

- Päätavoitteena huvijärjestelyissä oli se, että jokaiselle osallistujalle löytyy itselle mieluisa tapa rentoutua ja viettää vapaa-aikaa. Saimme tästä jo paikan päällä paljon hyvää palautetta, ja tuli tunne, että tavoite todella toteutui ja tapahtuma oli kaikkineen onnistunut. Väki oli iloista ja tyytyväistä, ja aktiviteetteihin kertyi paljon väkeä. Itselleni kaikkein parasta oli työkavereiden näkeminen ja yhteinen hauskanpito. Aina lämmittää, kun pääsee näkemään ihmisiä livenä, Samuel toteaa.

Aina on aikaa muille tiimiläisille

Pinjan BI-tiimin Hackdays-tapahtuma oli samalla sen perinteeksi muodostunut, yhteinen kevätjuhla. Jokavuotisessa kevätjuhlassa tuodaan esille onnistumisia vuoden varrelta ja palkitaan työkaverien arvostamia hengenluojia ja onnistujia. Palkintojensaajat valitaan demokraattisen äänestyksen perusteella. 

Tämänvuotisessa tilaisuudessa avuliaalle ja muille iloa tuottavalle henkilölle jaettava Pinja Hymy -patsas ojennettiin Data Warehouse Specialist Markus Taskilalle.

- Palkinto meni aivan oikeaan osoitteeseen. Markus on todella auttavainen ja aina valmis antamaan muille omaa aikaansa. Sen lisäksi hän on vielä aurinkoinen ja mukava tyyppi, Samuel kertoo.

Toukokuussa 2022 Pinjalla aloittanut Samuel sai tapahtumassa itsekin tunnustusta: hän pokkasi Vuoden Oiwin Tulokas -palkinnon.

- Olen ollut todella tyytyväinen, että tulin Pinjalle töihin. Se oli yksi parhaista päätöksistäni elämässä. Meillä on todella hyvä yhteishenki ja hyvää tekemistä kaikkiaan tässä poppoossa. Menee vähän maireaksi, mutta tulen ihan aidosti ilolla töihin joka päivä. Projektit ovat haastavia ja mielenkiintoisia, ja asiakkuuksiakin on niin monenlaisia, että jokaiseen makuun löytyy jotain, Samuel toteaa.

Hae mukaan työyhteisöön, jossa pääset kehittämään osaamistasi ja seuraamaan oman alasi uusinta tietoa. Katso kaikki avoimet työpaikkamme.

Lue lisää

Pinjan Business Intelligence -ratkaisut
Koneoppiminen parantaa merkittävästi liiketoiminnan ennusteiden tarkkuutta
Integraatiokoulutus tarjosi uusinta tietoa, käytännön vinkkejä ja arvokasta vuorovaikutusta