Milloin MES-järjestelmän vaihtoa kannattaa harkita?

arrow-gema-20180308-1315-A7K_4852-Edit

MES-järjestelmä on parhaimmillaan operatiivisen tuotannon johtamisen ja kehittämisen työkalu. Se kokoaa yhteen ne informaatiovirrat tilauksesta, tuotteesta, materiaaleista ja prosesseista, joita sisäisen tuotantoketjun hallintaan tarvitaan, sovitussa toimitusajassa pysymiseksi. Oikein valittu MES tukee toimitusvarmuuden lisäksi muun muassa asetettuja laatutavoitteita sekä tuottavuuden parantamista.

Tuotannon johtaminen ja kehittäminen on haasteellista

MES-järjestelmän hankinta- tai vaihtoajatuksen taustalla voi olla esimerkiksi tarve kasvattaa tuottavuutta, lyhentää läpimenoaikaa, parantaa laatua sekä tehostaa sisäistä toimitusvarmuutta. Tämän lisäksi taustalla on usein tarve helpottaa tuotannon työntekijöiden työtä.

Toisaalta järjestelmän vaihtoon voi ajaa myös usean rinnakkaisen järjestelmän käyttö ja tästä johtuva tietojen hajanaisuus. Hajallaan eri järjestelmissä, arkistoissa tai pahimmillaan vain muistin varassa oleva tieto johtaa kokonaiskuvan puutteeseen vaikeuttaen näin tuotannon johtamista ja kehittämistä.

→ Lue lisää: Kuinka asiakkaamme Olvi Oyj siirtyi tiedonkeruusta päivittäisjohtamiseen?

Tuotannossa työskentelevien toimenkuva on usein laaja ja työnkuva monipuolisempi kuin vielä joitain vuosia sitten. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että muistettavia asioita on enemmän, ja jos tieto on yksin paperin tai muistin varassa, ei tekemistä voida hallitusti johtaa. Tiedolla ei voi johtaa, jos siihen ei pystytä luottamaan tai se on hankalasti saatavilla.

Nykyisen järjestelmän ominaisuudet ovat puutteelliset

Tyypillisimmin MES-järjestelmän vaihto tulee kyseeseen silloin, kun vanha järjestelmä ei enää vastaa tuotannonohjauksen ja – johtamisen tarpeita. Järjestelmän hankinnasta voi olla jo aikaa ja käyttö on haastavaa erilaisten puutteiden takia.

Järjestelmän toiminnalliset ominaisuudet sekä laajennusmahdollisuudet voivat olla puutteelliset tai nykyistä järjestelmää ei pystytä jatkokehittämään yrityksen tarpeiden muuttuessa. Tarpeet voivat liittyä niin järjestelmän käytettävyyteen, integroitavuuteen kuin esimerkiksi tiedon visualisointiin ja raportoinnin reaaliaikaisuuteen.

Jotta MES-järjestelmästä saadaan aidosti liiketoimintaa tukeva ja hyötyjä tuottava työkalu, tulee sen olla myös helposti käytettävä. Modernin MES-järjestelmän tunnusmerkkejä ovat muun muassa visuaalisuus, helppokäyttöisyys, selaintoiminnallisuus, opastava käyttöliittymä ja se, että kaikki tarvittava tieto löytyy yhden käyttöliittymän takaa. Myös integroitavuus yrityksen muihin järjestelmiin sekä moderni tapa kerätä tietoa tuotantokoneilta on tärkeää.

Yhteistyö nykyisen järjestelmätoimittajan kanssa on haastavaa

Nykyiseltä järjestelmätoimittajilta saattaa puuttua aitoa asiaosaamista tuotannonohjauksen prosesseista, hallinnasta ja kehittämisestä. Osaavan järjestelmätoimittajan täytyy olla aidosti sitoutunut asiakkaan tuotannon kehittämiseen – myös tulevaisuudessa. Tähän kuuluvat olennaisesti toimialan seuranta, muiden toimijoiden benchmarkkaus sekä pitkäjänteinen kehitysyhteistyö asiakkaan kanssa.

Osaava järjestelmätoimittaja haastaa asiakasta positiivisessa mielessä, kykenee kuuntelemaan ja ottamaan huomioon asiakkaan toiveet. Toimittaja uskaltaa tuoda esiin piilossa olevia sudenkuoppia sekä myös mahdollisuuksia, joista voisi kenties olla hyötyä.

Haluatko lisätietoja?

Lataa maksuton MES-järjestelmän vaihtajan oppaamme saadaksesi lisätietoja tuotannon johtamisen kehittämisestä sekä siitä, mitä MES-järjestelmän vaihdossa olisi syytä ottaa huomioon.

guide_MES_system_changers_guide_cover_fi

 

Lue lisää

Blogi: Mitä on OEE/KNL?
Opas: Kuusi vinkkiä tuotannon johtamiseen digitalisaation keinoin
MES by Pinja: Skaalautuva ja modulaarinen järjestelmä tuotannon päivittäisjohtamiseen