Digitaalinen kaksonen on muotitermi – ja ihan syystä. Sen avulla voidaan seurata, simuloida ja testata sekä nykyisiä että tulevia prosesseja. Valmistavassa teollisuudessa digitaalinen kaksonen toimii työkaluna, jolla voidaan tunnistaa pullonkauloja, poikkeamia sekä heikkoja tai kriittisiä kohtia tuotannosta, tai saada etukäteen tietoa mahdollisista kriittisistä tilanteista ja näin ollen ennaltaehkäistä niiden toteutumista.

Maailmalla kaksosia on suunniteltu ja toteutettu jo pitkään, mutta Suomeen ne ovat vasta rantautumassa. Tulevaisuudessa malleihin saadaan entistä enemmän realistisuutta, kun esimerkiksi virtuaalihahmot käyttäytyvät luonnollisemmin ja reagoivat ympäristön muutoksiin joustavasti. Virtuaalitodellisuuteen liitettynä taas saadaan entistä vuorovaikutteisempia simulointikokemuksia.  

Asiantuntijaopas digitaalisen kaksosen hyödyntämisestä teollisuudessa

Olemme koonneet asiantuntijaoppaan digitaalisen kaksosen hyödyntämisestä teollisuudessa. Lähdemme liikkeelle perusasioista: mitä digitaalinen kaksonen tarkalleen ottaen tarkoittaa, mitkä sen hyödyt ovat, mistä asioista kannattaa lähteä liikkeelle – ja miksi kaksosen rakentamista kannattaa ajatella useimmissa organisaatioissa ennemmin matkana kuin kertahankintana.

Oppaassa vastaamme mm. seuraaviin kysymyksiin:
  • Mikä on digitaalinen kaksonen?
  • Mitkä ovat digitaalisen kaksosen hyödyt ja käyttötarkoitukset?
  • Miten digitaalinen kaksonen rakentuu?
  • Kuinka lähteä liikkeelle omassa organisaatiossa?

Digitaalinen_kaksonen_opas

Lataa pikaopas täyttämällä oheinen lomake. Opas on täysin maksuton eikä sen lataaminen sido sinua mihinkään.