Varaa tapaaminen
Tietopankki

Pinjattaret luovat yhteishenkeä työpaikalle

Pinjattaret ennen Finlandia Marathonia

Teknologia-ala mielletään vahvasti miesvaltaiseksi, ja pinjalaisistakin valtaosa on miehiä. Tänä vuonna Pinjan naiset ryhtyivät kehittämään yhteistä toimintaa ja yhteishenkeä. Tuloksena syntyi Pinjan naisten oma yhteisö – Pinjattaret. Pinjattaret edistää monimuotoisuutta, työhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Verkosto tarjoaa eri elämäntilanteisiin kannustusta ja tukea.

– Pinjattaret perustettiin luomaan positiivista yhteenkuuluvuutta. Verkoston tavoitteena on yhdistää kaikki Pinjan naisosaajat eri työtehtävistä, paikkakunnilta ja liiketoiminta-alueilta. Pinjattaret leikkaa läpi koko organisaation, kertoo Sari Pinjalta.

Ajatus Pinjattarista on kiteynyt jo vuosia. Tutkitusti luovuus ja tuottavuus kukkivat monimuotoisessa työpaikassa. Aito monimuotoisuus on sitä, että jokainen uskaltaa olla oma itsensä ja löytää hengenheimolaisia työyhteisön sisältä. Alkusyksystä Noora Valve ja Sari saivat ideat konkretisoitua ja Pinjattarien arvot sekä viestin laitettua paperille.

– Ihmiset kaipaavat kohtaamisia, joissa voi jakaa ajatuksia ja vaihtaa kuulumisia. On tärkeää kokea kuuluvansa porukkaan ja Pinjattaret tarjoaa tähän helposti lähestyttävän verkoston, Sari jatkaa.

Pinjattarien tavoitteena on tarjota Pinjan omille naisosaajille lämminhenkinen verkosto ja lisäksi tavoitteena on lisätä toimialan ja Pinjan kiinnostavuutta työpaikkana. 

– Naisia on vielä aika vähän teknologia-alalla. Kauaskantoisena haaveena olisi, että pystyisimme vaikuttamaan tähän liittyviin juurisyihin vaikkapa puhumalla alakouluissa työstämme teknologia-alalla. Tytöt pärjäävät tutkitusti hyvin matematiikassa ja luonnontieteissä ja ovat alakoulussa niistä kiinnostuneita, mutta viimeistään yläasteella kiinnostus lopahtaa. Syyt tähän ovat varmasti aika syvällä kulttuurissa, arvioi Noora Valve.

Lenkkeilyä, villasukkia ja mentorointia Pinjattarelta toiselle

Pinjattaret toimivat Pinjan lähes 600-henkisessä organisaatiossa monenlaisissa työtehtävissä, kuten koodareina, suunnitteluinsinööreinä ja markkinoinnin tehtävissä. Yhtenä Pinjattarien keskeisenä tulevaisuudensuunnitelmana on tarjota mentorointia työpaikan naispuolisille osaajille. Näin tuettaisiin myös naisten pysymistä alalla.

– Mentorit voisivat kertoa omia kokemuksiaan, kuunnella ja auttaa miettimään urakehitystä. Urakehitys ei tarkoita pelkästään etenemistä uralla, vaan myös tutustumista erilaisiin työtehtäviin, joita monialaisessa organisaatiossamme on tarjolla, Sari ideoi.

– Myös jatkuva oppiminen ja sen tuomat mahdollisuudet ovat osa mentorointia, hän jatkaa.

Pinjattaret osallistuivat jo alkusyksystä Finlandia Marathon -tapahtumaan omana ryhmänään, ja muutakin verkostoitumista on suunnitteilla. Seuraavaksi ohjelmassa on Pinjattarien yhteinen virtuaalinen joulukahvittelu.

Lue lisää

Teollisuuden uudistamista nuoruuden ja kokemuksen voimin
Työhyvinvointia uudessa normaalissa
Rekrytointi