Varaa tapaaminen
Tietopankki

Baaritiskin takaa koodariksi, voiko näin käydä?

Kello on jo lähes kolme lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun iltavuorosta palaava Markku kaivaa avaimet taskustaan ja avaa kotioven. Koti on pimeä ja hiljainen – perhe on ollut nukkumassa jo monta tuntia.

Näin Markun arki rytmittyi ennen. Aamu-, ilta- ja yövuoroja. Kokonaiset vapaat viikonloput olivat harvinaista herkkua. Avopuolisoa näki lähinnä ulko-ovella, kun toinen tuli töistä ja toinen vasta lähti.

Nykyään asiat ovat toisin, sillä Pinjalla ohjelmistokehittäjänä toimiva Markku Lehtonen päätti muutama vuosi sitten vaihtaa alaa.

Akaan Kylmäkoskelta kotoisin oleva Markku valmistui Jyväskylän ammattikorkeakoulusta restonomiksi vuonna 2007 ja suoritti jälkeenpäin työn ohella myös baarimestarin erikoisammattitutkinnon. 35-vuotias, kahden alle kouluikäisen lapsen isä, ehti työskennellä yli kymmenen vuotta ravintola-alalla. Viimeisin työpaikka oli Jyväskylän Amarillossa, jossa hän toimi vuoropäällikkönä.

Työ oli mieluisaa, mutta työajat ja toisaalta huonot etenemismahdollisuudet saivat harkitsemaan alan vaihtoa: Ravintola-alalle tyypillinen vuorotyö oli hankala yhtälö perhe-elämän kanssa – yhteistä aikaa oli vähän, kun illat ja viikonloput menivät usein töissä ja avopuolisollakin oli aivan eri työajat. Lisäksi, uralla eteneminen olisi luultavasti vaatinut muuttoa Etelä-Suomeen, joka olisi tuonut omat haasteensa.

Markku_Lehtonen_web
Markku on viihtynyt Pinjalla hyvin ja kokee alan vaihdoksen olleen oikea päätös. 

Opintovapaan turvin kohti uusia haasteita

Niinpä vuonna 2015 Markku sai töistä opintovapaata, jonka turvin hän aloitti tietojärjestelmätieteen opinnot Jyväskylän yliopistossa. Aiempaa, esimerkiksi koodauskokemusta hänellä ei alalta ollut, mutta tietokoneet olivat aina kiinnostaneet. Ensimmäisen tietokoneensa hän sai noin 7-vuotiaana, ja pelaaminen sekä musiikin editointi tulivat vuosien saatossa tutuiksi.

Alan valintaan vaikuttivat myös hyvät työllistymismahdollisuudet sekä perhe-elämän kannalta paremmat työajat. Pinjalle Markku tuli harjoittelun merkeissä syksyllä 2017.

– Tutustuin Pinjaan Jyväskylän yliopiston Agoralla järjestetyssä rekrytapahtumassa ja kiinnostuin. Pinja tarjosi mielenkiintoisia työtehtäviä ja teknologioita, joten päätin hakea harjoitteluun, Markku kertoo.

Harjoittelun aikana Markku oli osa Pinjan kunnossapidon pilvipalvelun, KuPi:n kehitystiimiä.

– Työnkuva on ollut sopivan vaativaa. Alussa oli paljon opeteltavaa, sillä jo harjoittelun aikana piti ottaa haltuun monta sellaista teknologiaa, joista minulla oli vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta. Kyseessä olivat JavaScript, Angular 1 & 2, Material Design, TypeScript ja .NET. Tutoriaaleista ja vieruskavereilta sai kuitenkin aina tarvittaessa apua, Markku sanoo.

– Harjoittelun tuloksena päätin myös vaihtaa tietojärjestelmätieteestä tietotekniikan opintoihin. Pidän enemmän käytännönläheisestä ohjelmistokehityksestä. Siinä on samankaltaista käsityöläismeininkiä ja luovuutta, kuten ravintola-alalla, Markku lisää.

Kolmen kuukauden mittaisen harjoittelun päätteeksi Markun työsopimusta jatkettiin. Koulun ja työn yhdistäminen on sujunut hyvin. Pääsääntöisesti hän on töissä kolme päivää ja opintojen parissa kaksi päivää viikosta.

Alan vaihtaminen ei ole kaduttanut päivääkään

Alan vaihto tarkoitti Markulle irtisanoutumista varmasta työpaikasta, mutta hänen mielestään tutusta ja turvallisesta kannattaa ehdottomasti joskus luopua.

– Tiesin muutoksen tuovan haasteita, mutta luotin selviäväni niistä hyvällä motivaatiolla ja uskolla siihen, että lopulta riskinotto kuitenkin palkitsee, Markku kertoo.

Markku on viihtynyt Pinjalla hyvin ja kokee alan vaihdoksen olleen oikea päätös.

– Kiva päästä tekemään asioita, jotka helpottavat ihmisten arkea. Myös uusiin teknologioihin tutustuminen ja muu uuden oppiminen on antoisaa. Haasteita toki on ollut, mutta ne ovat ratkenneet yleensä nopeasti, sillä Pinjalla ollaan hyvin auttavaisia.Työilmapiiri on rento ja joka päivä on mukava tulla töihin, Markku viimeistelee.

Lue lisää:

Avoimet paikkamme
Ronin onnistunut työharjoittelu: vakituinen työpaikka plakkarissa

Noora Valve

Noora Valve

Kuulun Pinjan markkinointitiimiin, jossa tehtäviini kuuluu mm. graafinen suunnittelu sekä markkinoinnin päivittäiset toimet. Lisäksi teen UX/UI-suunnittelua ja palvelumuotoilua. Vapaa-ajallani harrastan luonnossa liikkumista, lukemista ja mökkeilyä.

Lue lisää tältä kirjoittajalta