Varaa tapaaminen
Tietopankki

Energiapuu on ennätyksellisen kilpailtua – ohjelmistokumppani auttaa puunhankintaorganisaatiota seuraamaan energiapuukaupan kannattavuutta

Kasa biomassaa energialaitoksen edessä

Vuoden 2023 käynnistyessä tilanne useimmissa energialaitoksissa jatkuu samana kuin edellisen päättyessä: kamppailu raaka-aineen saatavuuden ja hintakilpailun äärellä on kovaa. Energiakriisi ja krooninen raaka-ainepula ovat omiaan erottamaan energiamarkkinoiden jyviä akanoista ja testaamaan, kenen hankintaketju toimii tehokkaasti huippukysynnän aikana. Moni harkitsee oman hankintaorganisaation pystyttämistä, ja tässä tavoitteessa kokenut ohjelmistokumppani voi toimia keskeisen tärkeänä mahdollistajana.

Mennyt vuosi on ollut energialaitoksille varsin otollista aikaa puunhankintaketjun lähemmälle tarkastelulle, ja moni hakee nyt uusia ratkaisuja rohkeidenkin peliliikkeiden kautta. Selvä trendi on ollut esimerkiksi oman hankintaorganisaation perustaminen raaka-aineen saatavuuden ja parhaan markkinahinnan varmistamiseksi.

Hankintaorganisaation perustaminen on kuitenkin investointi, jota ei tehdä kevyin perustein. Uuden hankintamallin pystytys vaatii paitsi aikaa, rahaa ja vaivaa, monessa tapauksessa myös organisatorisia muutoksia. Yrityksen on omaksuttava uudenlainen toimintamalli ja usein myös tehtävä joko henkilösiirtoja eri toimintojen välillä tai uusia rekrytointeja.

Oman hankintaorganisaation perustamisen puolesta taas puhuu se, että muutos voi auttaa energialaitoksia vahvistamaan omia asemiaan, pitämään hankintaketjun paremmin omassa hallinnassaan ja varmistamaan tarvittavan energian saatavuuden riittävän kustannustehokkaasti. Mitä tiukempana yleinen markkinatilanne näyttäytyy, sitä enemmän painoarvoa nämä hyödyt saavat.

Ohjelmistokumppani on vahva tukipilari energiapuun hankinnassa

Vaikka ohjelmistokumppani ei osta eikä myy energiapuuta, se voi parhaimmillaan tarjota varsin merkittävää ja monipuolista tukea energiapuun tehokkaaseen hankintaan. Kumppani voi tarjota tuntuvan panoksen muun muassa asiakkaan prosessien kehittämiseen, työn tehokkuuden parantamiseen ja koko toimitusketjun hallintaan. Tämä tuki kattaa niin sopimuskumppanien kautta tehtävät ostot kuin oman hankintaorganisaationkin energiapuukaupan.

Moni yritys toimii myös yhdistelmämallilla, jossa energipuukauppaa käydään paitsi sopimuskumppanien välityksellä myös oman hankintaorganisaation kautta. Parhaat ohjelmistoratkaisut tukevat liiketoimintaa kattavasti tässäkin tapauksessa ja mahdollistavat molempien hankintamallien virtaviivaisen toiminnan – yhdessä ja erikseen.

Energiapuukaupan ohjelmistoratkaisussa ydinasia onkin se, että yritys saa samaan aikaan hallintaan raaka-aineiden isot varastomassat, koko logistiikkaketjun, rahaliikenteen ja myös tarvittavan dokumentaation.

Energiapuun hankintaan, käsittelyyn ja kuljetukseen liittyy useita työvaiheita, jotka ovat perinteisessä toimintamallissa olleet pitkälti osapuolten oman muistin tai itse viriteltyjen Excel-taulukkojen varassa. Kun volyymit suurenevat ja hankintapolut monimuotoistuvat, tietojen hallinta vanhakantaisella mallilla vääjäämättä hankaloituu tai muuttuu käytännössä jopa mahdottomaksi. Siksi moni päättää siirtyä digitaaliseen aikakauteen hankkimalla käyttöön omaan toimialaan erikoistuneen ohjelmiston.

Energiapuukauppaan erikoistunut ohjelmisto tarjoaa laajan kattauksen toiminnallisuuksia

Kokonaisvaltainen ohjelmisto tukee puunhankintaa monin eri tavoin, muun muassa
  • mahdollistamalla kätevät kirjaukset suoraan työntekopaikalla liittyen mm. energiapuun volyymeihin, laatuihin, varastotapahtumiin, sijaintiin ja kuljetuksiin – sekä toimitusketjun päätteeksi myös saavutettuihin energiasisältöihin
  • tarjoamalla liitynnät BI-raportointiin sekä kirjanpito- ja reskontrajärjestelmiin
  • antamalla käytännönläheiset avaimet päätöksentekoon mm. hankintaeräkohtaisella hallinnalla ja seurannalla sekä joustavilla laji- ja yksikkömuunnoksilla
  • varmistamalla vastuullisuutta edistävän ja lakisääteisen alkuperäseurannan sekä sertifioinnit, kuten PEFC ja FSC
  • mahdollistamalla kätevän rahaliikenteen, mukaan lukien urakoitsijamaksut ja itselaskutus, jolla säästetään aikaa niin laskuttajalta kuin laskujen tarkastajiltakin
  • antamalla yhden könttähinnan sijaan näkymän koko raaka-aineketjun kaikkiin kustannuselementteihin ja mahdollisuuden vaikuttaa niihin
  • tarjoamalla jatkuvasti ajantasaiset kannattavuustiedot.
Väheksymättä muita ohjelmiston tarjoamia etuja lienee turvallista todeta, että tarjottimen isoin pihvi löytyy luettelon viimeisestä kohdasta. Reaaliaikainen kannattavuuslaskenta luo perustan yrityksen koko liiketoiminnalle – niin johtamisen kuin käytännön työnkin näkökulmasta.

Miksi Pinja? 

Me Pinjalla tarjoamme energia-alan toimijoille aitoa kumppanuutta, joka perustuu vahvaan toimialaosaamiseen ja toimintaprosessien ymmärrykseen, tukeen ja kehittämiseen. Kokonaisvaltaisesti palveleva Forest by Pinja -toiminnanohjausjärjestelmämme on erikoistunut metsäteollisuuden tarpeisiin ja energiapuun hallintaan: puunhankintaan, korjuuseen ja logistiikkaan. Järjestelmä mahdollistaa täysin sähköisen energiapuukaupan, reaaliaikaisen korjuu- ja kuljetuslogistiikan sekä toimitettavan puun kustannusten, volyymien ja tuottojen reaaliaikaisen seurannan.

Yksi Pinjan ratkaisuihin luottavista yrityksistä on nopeasti kasvava Metsäenergia Meter Oy, joka ostaa ja myy edelleen energiapuuta sekä hoitaa nuoria metsiä kasvukuntoon. Yritys on tunnistanut tehokkaan tiedonhallinnan merkityksen liiketoimintansa kasvattamiselle, mistä syystä se hankki vuonna 2019 käyttöönsä Forest by Pinja -järjestelmän.

Modulaarinen toiminnanohjausjärjestelmä tarjoaa monia arkipäivän rutiineja helpottavia toimintoja ja sisältää niin kartat kuin puun alkuperän seurannan. Puunhankintaan liittyvät asiakirjat syntyvät helposti ja pakolliset viranomaisasiat, kuten metsänkäyttöilmoitus, voidaan hoitaa järjestelmästä suoraan sähköisesti. Tarvittavat asiakirjat voidaan tulostaa suoraan järjestelmästä esimerkiksi ruotsiksi tai englanniksi.

Jos yrityksessänne pohditaan oman energiapuun hankintaorganisaation perustamista tai haluatte muutoin virtaviivaistaa energiapuukauppanne tiedonhallintaa, logistiikkaa ja rahaliikennettä – ja siten luoda uusia mahdollisuuksia kannattavuuden parantamiselle – ota rohkeasti yhteyttä. Kerromme mielellämme, miten suunnitelmaanne voidaan tukea tehokkaasti energiapuukauppaan erikoistuneen ohjelmistoratkaisun avulla.

Ota yhteyttä!

Lue lisää

Forest by Pinja -puunhakinnan, korjuun ja logistiikan toiminnanohjausjärjestelmä
Blogi: Energiapuun toimitusketjun tehokas tiedonhallinta vastaa liiketoiminnan ydinkysymyksiin
Blogi: Metsäkoneiden uusi standardi StanForD 2010 parantaa hakkuiden laatua

Juha Valkola

Juha Valkola

Olen Pinjan Forest-liiketoiminta-alueen johtaja, ja vastaan metsätoimialaan liittyvien tuotteidemme ja palvelujemme kokonaisuudesta. Päätavoitteeni tässä tehtävässä on luoda menestymisen mahdollisuuksia niin asiakkaillemme kuin henkilöstöllemmekin – halliten isoa kuvaa mutta unohtamatta ruohonjuuritasoa ja käytännön metsätyötä. Vapaa-aikaani vietän useimmiten perheen kanssa sekä kaikenlaisen nikkaroinnin parissa kotiautomaatiosta talonrakentamiseen asti.

Lue lisää tältä kirjoittajalta