Edellisessä artikkelissa kerroin, mitä päivittäisjohtaminen tarkoittaa kunnossapidossa ja mitä heikosta kunnossapidon johtamisesta tyypillisesti seuraa. Nyt kerron, mitkä ovat 3 tärkeintä seikkaa onnistuneessa kunnossapidon päivittäisjohtamisessa.
Kunnossapidon päivittäisjohtamisen tavoite
Kunnossapidon tehtävänä on varmistaa, että laitoksen käytettävyys, tuotantomäärä ja lopputuotteen laatu pysyvät suunnitellulla tasolla. Samaan aikaan kunnossapidon itsessään tulee olla yritykselle tuottava toiminto. Johtamalla kunnossapitoa hyvin, yrityksessä voidaan päästä tähän tilanteeseen.
Kunnossapidon päivittäisjohtamisessa ollaan onnistuttu kun:
- Kunnossapidon päivittäinen työskentely on selkeää. Henkilöstöllä on tieto siitä, mitä tuotannossa ja kunnossapidossa tapahtuu sekä, mitä omalle tehtävälistalle kuuluu ja mitä tulisi saada aikaiseksi.
- Kunnossapidolla on käytössä riittävät resurssit ja ne on allokoitu järkevästi. Henkilöresurssien ja työmäärän epäsuhta aiheuttaa ongelmia kunnossapidossa. Kun kunnossapidon resurssit pystytään allokoimaan järkevästi, vältetään esimerkiksi tilanne, jossa laite pitäisi huoltaa tai korjata, mutta tähän ei ole käytettävissä työntekijöitä.
- Kunnossapidosta kerätään dataa, jonka pohjalta sitä pystytään kehittämään. Ohjaamalla kunnossapitoa datan avulla, voidaan varmistaa, että päivittäisessä työskentelyssä keskitytään oikeisiin asioihin. Datan pohjalta pitää pystyä seuraamaan esimerkiksi, mitkä tekijät kunnossapidossa aiheuttavat kustannuksia ja mitä niiden vastineeksi on saatu. Toisin sanoen siis, onko kunnossapidon työllä ollut tuottavuusvaikutuksia. Voit lukea täältä lisää kunnossapidon KPI- eli suorituskykymittareista.
3 vinkkiä onnistuneeseen kunnossapidon päivittäisjohtamiseen
-
Laita kunnossapidon palaverikäytännöt kuntoon
Hyvä ensimmäinen askel on sopia kunnossapidolle päivittäiset palaverikäytännöt, joissa varataan aikaa siihen, että käydään läpi kunnossapidon päivän tilanne ja edellisen vuoron poikkeamat. Täältä voit lukea lisää tehokkaan palaverin elementeistä. -
Panosta järjestelmään, joka tukee kunnossapidon johtamista
Yhteinen järjestelmä tuo myös tuotannon työntekijöiden tekemät havainnot ja vikailmoitukset tiedoksi kunnossapidolle kunnossapidolle ja ne saadaan heti työlistalle sekä yhteisiin palavereihin käsiteltäväksi. Täältä voit lukea tehokkaasti hyödynnetyn kunnossapitojärjestelmän viisi etua.
Hyvin toimivalla järjestelmällä on kunnossapidon päivittäisjohtamisessa merkittävä rooli. Sen avulla tieto saadaan pois papereilta sekä yksittäisten ihmisten hallinnasta järjestelmään, jossa sitä voidaan käsitellä ja muokata ja se on vaivattomasti kaikkien saatavilla. -
Osallista ja vastuuta työntekijät
Yksi avain onnistumiseen on varmistaa, että kaikki kunnossapidon parissa työskentelevät henkilöt ymmärtävät heidän työnsä merkityksen yrityksen kokonaiskuvan kannalta. Heidän rooliensa pitää olla selkeät ja kunnossapidon tarpeet tulee jalkauttaa yrityksen johdosta lattiatasolle asti.
Kun roolit ja tavoitteet ovat selkeät voidaan varmistaa, että esimerkiksi kunnossapidon palavereissa on paikalla kaikki tarpeelliset ja päätösvaltaiset henkilöt. Näin tiedon pohjalta pystytään tekemään ratkaisuja.
Haluatko tietää lisää kunnossapidon suunnittelusta?
Katso tallenne webinaarista “Kunnossapidon suunnittelu – näin siirryt ennakoivaan kunnossapitoon”, jossa kerromme, miten suunnittelet kunnossapitoa tehokkaasti ja mikä on kunnossapitojärjestelmän rooli suunnittelun kannalta.
Lue lisää
Kannattaako kunnossapitojärjestelmän integraatio? 1+3 hyötyä
Andon-menetelmä parantaa tuottavuutta - mutta miten?
Kunnossapitojärjestelmä käyttöön 6 viikossa
Eppu Kuusela
Vastaan Pinjalla Novi-kunnossapitojärjestelmän myynnistä. Aika kuluu asiakkaiden kanssa rupatellessa ja tuotantolaitoksissa läpi käydessä ympäri Suomea. Vapaa-ajallani harrastan kalastusta ja metsästystä.
Takaisin kaikkiin blogeihi
Aihealueet
- Pinja Career (74)
- Tuotannon kehittäminen (68)
- Business Intelligence (56)
- Kunnossapidon kehittäminen (44)
- Ohjelmistokehitys (44)
- Teollisuuden digitalisaatio (31)
- Digitaalinen liiketoiminta (29)
- Vastuullisuus (28)
- Kiertotalous ja luonnonvarat (27)
- Lean (25)
- Verkkokauppa (22)
- ICT-palvelut (21)
- Digitaalinen yhteiskunta (20)
- Toimitusketjun hallinta (19)
- Toiminnanohjaus (18)
- Metsäteollisuuden toiminnanohjaus (13)
- Teollisuuden uudistaminen (13)
- Terveys- ja hyvinvointiteknologia (10)
- Tekoäly ja koneoppiminen (5)