Varaa tapaaminen
Tietopankki

Mikä on Microsoft Fabric? Osa 5: Fabric on Microsoftin lempilapsi ja kehittyy vauhdilla

Neljä Pinjan asiantuntijaa seisomassa Fabcon kyltin edessä

Pinjan Fabric-operaattorit Patrik, Aleksi, Jani ja Teemu Tukholmassa

Voit lukea blogisarjan aiemmat osat alla olevian linkkien kautta:
Mikä on Microsoft Fabric? Osa 1: Historiasta nykypäivään
Mikä on Microsoft Fabric? Osa 2: Teknologia
Mikä on Microsoft Fabric: Osa 3: Suorituskyky
Mikä on Microsoft Fabric? Osa 4: Lisenssit

Ryhmä Pinjan BI-arkkitehtejä kävi syyskuussa Tukholmassa Microsoftin järjestämässä Fabric-konferenssissa. Konferenssi sisälsi paljon uusien ja tulevien ominaisuuksien esittelyä, koulutuksia ja yhteisöllisyyttä. Osallistujia oli paikan päällä yli 3000, joten mistään pienen porukan tapaamisesta ei ollut kyse. Tapahtumassa oli paikalla suuri joukko Microsoftin työntekijöitä, joilta pystyi kysymään hyvinkin teknisiin ongelmiin apuja (kiitos Purview-lisenssikiemuroiden kanssa auttamisesta!). 

Vastaavanlainen Microsoftin Fabricin ympärille syntynyt yhteisökonferenssi FabCon kokoontui keväällä Las Vegasissa, mutta myös Euroopan yhteisö sai ja saa jatkossakin oman syystapahtumansa. Fabric on Microsoftin lempilapsi ja viimeistään Tukholmassa paikallaolijoille tämä tuli hyvin selväksi. Puuttuvia ja uusia ominaisuuksia tulee sellaista tahtia, että perinteiseen SQL Server-maailmaan tottuneilla on vähän sulattelemista. Uusia isompia featureita tulee kymmeniä kuukausittain. Siitä vaan ihmettelemään: linkki. Huomion arvoista on myös se, että Fabric ei rakennu pelkästään Microsoftin asiantuntijoiden voimin vaan myös kansainväliset MVP:t (most valuable professionals) eri maista antavat panoksensa sen kehitykseen.

Tapahtuman anti oli hyvin monipuolinen ja asiaa riittäisi useaan blogitekstiin. Alla muutama poiminta käsitellyistä teemoista.

Fabric ja Real-Time

Useiden reaaliaikaisiin Fabric-toteutuksiin liittyvien koulutusten ja luentojen avulla sai hyvän kuvan Fabricin tämän hetkisistä ja tulevista reaaliaikadata-mahdollisuuksista. Ensimmäisen koulutuspäivän aikana saimme 100 muun innokkaan osallistujan kanssa F1024 kapasiteetin polvilleen, koska ajoimme melko raskasta reaaliaikaista datavirtaa tuottavaa notebookkia jokainen omalla tahollamme!

Microsoft Fabric tarjoaa hyvät työkalut täysin reaaliaikaisten datavirtojen käsittelyyn joissa viive on vain sekuntien luokkaa. Fabricissa on tuoreeltaan esitelty Real-Time Hub, joka kokoaa kätevästi kaikki reaaliaikadatan käsittelyyn liittyvät objektit yhden hubin alle. Fabricissa on todella kattavat connectorit erilaisille lähteille ja ne on helppo liittää Event Streamiin. Esimerkiksi Azure Event Hubin lähettämät tiedot saa konfiguroitua todella nopeasti Event Streamin lähteeksi. Tämän jälkeen data voidaan ohjata Eventhousessa sijaitsevaan KQL tietokantaan tai tietovaraston puolelle Lakehouseen. 

Fabric ja AI 

Erityisesti AI-teeman ympärillä nähtiin näyttäviäkin demoja. Erilaisia suoraan Fabric-portaaliin integroituja Copilot-ratkaisuja esiteltiin vähän joka lähtöön. Myös muut työkalut tulevat vauhdilla saamaan omia pilottejaan ja joidenkin kehittäjien jopa pyhäksi kokema SQL Server Management Studiokaan ei tältä tule välttymään. Vaikka osa näistä ominaisuuksista voi olla vielä turhan korkean maksumuurin takana, niin parissakin otteessa kuitenkin vakuuteltiin, että Microsoft pyrkii aktiivisesti tuomaan tätä kynnystä alemmas ja alemmas.

On myös helppo nähdä, että talk-to-your-data -tyyppiset ratkaisut tulevat jatkossa näyttelemään merkittävää roolia datan analysoinnissa. Nämä mahdollistavat raportointiin aivan uudenlaisia self-service -ratkaisuja, mitkä ovat aiemmin olleet hyvinkin kankeita toteuttaa. 

Toisaalta tekoälypohjaiset ratkaisutkin vaativat yhä taustalleen kuranttia dataa, joten datan mallinnukseen sekä metadataan on syytä kiinnittää huomiota. Datan laadun lisäksi käyttöoikeudet erilaisiin datoihin tulee olla hyvin hallinnoituja.  Ei siis ihme, että data governance on aihe, joka selvästi nyt kokonaisuutena kiinnostaa.

blogi-fabric-chat-with-data-architecture

Fabric ja Asiakaskokemukset

Käytännön Fabric-kokemuksia jaettiin useiden suurienkin toimijoiden toimesta. Näiden perusteella tuotteessa on tehty monia asioita oikein. Fabric mahdollistaa organisaation tarpeisiin hyvin joustavasti erilaisia arkkitehtuuriratkaisuja työtilojen ja erikokoisten kapasiteettien kautta. Tykkäyksiä sai myös se, että edellä mainitut Real-time sekä AI -työkalut ovat suoraan käytössä ilman turhia kikkailuja. Lisäksi ehdottoman tärkeänä tekijänä pidettiin Multi-Cloud arkkitehtuuria ja avointen data-formaattien käyttöä ja tukemista. Multi-Cloud -arkkitehtuuria tuetaan mm. Shortcuttien muodossa, mutta sen lisäksi OneLakea voidaan käyttää esim. Snowflaken natiivina datavarastona samalla kun dataa voidaan hyödyntää Fabric-alustalla sen omissa dataputkissa. 

Fabricin vastaanotto on ollut todella innostunutta: DP-600 on suosituin MS-sertifikaatti koskaan ja kymmenet tuhannet eri asiakasorganisaatiot ovat jo ottaneet Fabricin käyttöön. Myös Pinjalla useat MS-sertifioidut osaajat toimivat monissa Fabric-projekteissa.

Yhteenveto 

Kansainvälinen kokemusten vaihtaminen oli raikas tuulahdus ja tuli oikeastaan aika tarpeeseen. Fabric kun tarjoaa eri työvaiheissa vaihtoehtoja ja siitähän seuraa valintoja ja päätöksiä, joita on kiva haastaa ja pohtia mahdollisimman laajasti. Tapahtuma antoi vahvistusta, että olemme Pinjalla tehneet oikeita valintoja arkkitehtuurin suhteen.  

Loppujen lopuksi tärkeintä on data ja mitä hyötyä siitä saadaan, eikä sitä kannata tehdä täysin teknologia edellä. Kuitenkin jos uutta tietovarantoprojektia ollaan aloittelemassa tai vanhaa halutaan uudistaa, niin ehdoton suosituksemme on Fabric. Fabric on varsin turvallinen valinta niin skaalautuvuuden, monipuolisuuden kuin aikaa kestävyyden osalta. Tosin liikaa ei voi korostaa, että yksin alusta ei tuo onnea, vaan arkkitehtuuristandardit täytyy olla järkevästi mietittynä pohjalla. 

Seuraavassa blogitekstissä paneudumme tarkemmin Fabricin käyttöönottoon. Ole siis kuulolla!

Lue lisää

Rekisteröidy Microsoft Fabric-konfrenssiin 2025
Mikä on Microsoft Fabric? Osa 1: Historiasta nykypäivään
Mikä on Microsoft Fabric? Osa 2: Teknologia
Mikä on Microsoft Fabric: Osa 3: Suorituskyky
Mikä on Microsoft Fabric? Osa 4: Lisenssit
Pinjan Business Intelligence ja tiedolla johtamisen palvelut

Aleksi Rytkönen

Aleksi Rytkönen

Työskentelen Pinjalla tietovarastoarkkitehtina. Suunnittelen asiakkaiden tarpeisiin sopivat tekniset ratkaisut ja autan niiden käyttöönotossa. Olen erityisen kiinnostunut tietovarastojen konepellin alla tapahtuvista asioista. Vapaa-aika kuluu perheen, videopelien ja liikunnan parissa.

Lue lisää tältä kirjoittajalta