Pinjalla huomioidaan monella tapaa niin jokaisen työntekijän henkilökohtainen kehittyminen kuin työyhteisön kollektiivisen osaamisenkin kasvattaminen. Siksi tietoa jaetaan monin eri keinoin ja pyritään tekemään myös hiljainen tieto näkyväksi. Yksi tuoreimmista kanavista tiedon jakamiseen on Pinja Tech Meetup, joka on laajentunut arkkitehtien omasta tapahtumasta koko henkilöstön yhteiseksi tiedonvaihtofoorumiksi.
Pinja Tech Meetup on Pinjan arkkitehtien keskuudessa alkunsa saanut virtuaalinen Google Meet -tapahtuma, jota on järjestetty yrityksessä sisäisesti keväästä 2022 alkaen. Alkujaan tapahtumien kohderyhmänä olivat nimenomaan arkkitehdit itse, mutta tapahtuma saavutti nopeasti laajempaakin suosiota ja muovautui syksyllä kaikille pinjalaisille avoimeksi tiedonvaihtofoorumiksi. Kerran kuukaudessa järjestettävät tapahtumat alkavat yhdellä tai useammalla esityksellä tietystä aihepiiristä, minkä jälkeen halukkaat voivat jäädä kyselemään vapaasti lisää ja keskustelemaan aiheesta.
Yksi Pinja Tech Meetupin perustajajäsenistä on Pinjan pitkäaikainen arkkitehti Kalle Häkkänen, joka on toiminut myös tapahtuman fasilitoijana.
- Pinja Tech Meetupin tavoitteena on toimia tiedon jakamisen paikkana yli yksikkörajojen. Nyt kun tapahtumia on takana jo useampia, meille on alkanut vakiintua käytäntö, että jokainen tapaaminen suunnitellaan tietyn teeman ympärille, Kalle kertoo.
Tiedon jakamista tukevien tapahtumien taustalla toimii Pinjan laajempi ideologia henkilökohtaisen ja koko yhteisön yhteisestä kehittymisestä ja uusimpien tietojen ja työkalujen hyödyntämisestä.
Tapahtuman aiheita ovat esimerkiksi tietyt teknologiat, prosessit, omat tuotteet tai asiakasprojektit – tai näistä yhdistetty kokonaisuus. Tähänastisissa Meetupeissa on käsitelty muun muassa suorituskykyongelmien ratkaisukeinoja, serverless-teknologioita, Blazor -web frameworkin käyttökokemuksia sekä Pinjan omien tuotteiden esittelyä teknologianäkökulmasta. Lisäksi on kuultu esityksiä muun muassa järjestelmäsuunnittelun yleisistä periaatteista sekä tietoturva-asioista.
- Aiheet valitaan hyvinkin osallistujalähtöisesti. Kuulemme mielellämme, mistä aiheista osallistujat haluaisivat tietää lisää, ja pyrimme järjestämään esityksiä sen mukaisesti. Toisinaan myös puhujat saattavat itse ehdottaa aihetta, jonka he ajattelevat kiinnostavan muitakin pinjalaisia.
Tiedon jakaminen kehittää niin yksilöitä kuin koko työyhteisöäkin
Pinja Tech Meetup sai alkunsa järjestelmäarkkitehtien keskuudessa kenties osaltaan siksi, että keskinäinen tiedon jakaminen on heille erittäin hyödyllistä laajan toimenkuvan vuoksi. Arkkitehtien työpanos näkyy Pinjalla kaikissa tuotteissa ja kaikissa asiakasprojekteissa. Pääpaino työssä on ohjelmistojen ja niihin liittyvän infrastruktuurin suunnittelulla, mutta monet arkkitehdit osallistuvat myös suunnittelemiensa ratkaisujen toteutukseen. Lisäksi arkkitehdit ohjaavat tiimiä, joten työ on varsin vuorovaikutteista. Usein arkkitehdeillä on tärkeä rooli myös myynnin tukena. Tietoa riittää siis jaettavaksi monestakin eri teemasta.
Syksyllä 2022 koko henkilöstölle laajentuneiden Pinja Tech Meetupien päätavoitteena on nyt tiedon jakaminen matalalla kynnyksellä ja avoimesti koko työyhteisön kesken. Tärkeää on tiedon jakaminen nimenomaan tiimien, tuotteiden ja tehtävänkuvien rajat ylittävällä tavalla, jotta kaikilla pinjalaisilla olisi mahdollisuus tietää myös siitä, mitä muualla tehdään ja jotta saadaan hyvät käytänteet yhteiseen käyttöön. Asioista ääneen puhumalla saadaan tehtyä myös hiljaisesta tiedosta näkyvää.
Tiedon saavutettavuutta tukee osaltaan Pinja Tech Meetupien toteutus verkossa. Näin kenellä tahansa on mahdollisuus osallistua tapahtumiin mistä kaupungista tahansa, toimistolta tai etätyöpisteeltään. Osalle ne ovat toimineet inspiraationa myös siihen, mihin he haluavat käyttää työnantajan tarjoamat, palkalliset kymmenen koulutuspäivää vuodessa.
- Olen itsekin saanut näistä tapahtumista uutta tietoa ja ideoita ja päässyt hyödyntämään niitä projekteissa. Saamamme palaute kertoo myös laajemmin, että tapahtumista ja niiden aiheista on tykätty. Lasken hyväksi palautteeksi myös palaavat kävijät – monet osallistujat ovat saapuneet kuulolle myös seuraaviin tapaamisiin, Kalle sanoo.
Tiedon jakamista tukevien tapahtumien taustalla toimii Pinjan laajempi ideologia henkilökohtaisen ja koko yhteisön yhteisestä kehittymisestä ja uusimpien tietojen ja työkalujen hyödyntämisestä. Avointa tiedonvaihtoa tukee myös muun muassa se, että työntekijöiden projektikierto on verrattain aktiivista. Tiimien kokoonpanot saattavat välillä vaihtua, vaikka asiakasprojekti sinällään olisikin pitkä. Hyvien käytäntöjen ja tiedon jakaminen sujuu luontevasti osana jokapäiväistä työtä, kun projektiin uutena tulevat henkilöt tuovat mukanaan uusia tuulia.
- Tietoa jaetaan meillä monin eri keinoin. Yksi kaikille pinjalaisille avoin paikka on myös esimerkiksi Slack-kanava, joka kulkee meillä nimellä Nörttäysnurkka. Siellä voi vapaasti esittää matalan kynnyksen kysymyksiä – niin työstä kuin joskus vähän sen ulkopuoleltakin, Kalle virnistää.
Hae mukaan työyhteisöön, jossa pääset kehittämään osaamistasi ja seuraamaan oman alasi uusinta tietoa. Haemme parhaillaan muun muassa kokeneita ohjelmistokehittäjiä ja tietovarastoasiantuntijoita – katso myös kaikki avoimet työpaikkamme.
Lue lisää
Tiiminvetäjä sparraa, ratkoo ongelmia ja välittää tiiminsä viihtyvyydestä
Kansainvälinen Product Manager innostuu ohjelmistokehityksen ja designin yhdistelmästä
Pinjan pilvialustatiimissä puhalletaan yhteen hiileen ja jokainen saa keskittyä omiin vahvuuksiinsa
Takaisin kaikkiin blogeihi
Aihealueet
- Pinja Career (74)
- Tuotannon kehittäminen (68)
- Business Intelligence (56)
- Kunnossapidon kehittäminen (44)
- Ohjelmistokehitys (44)
- Teollisuuden digitalisaatio (31)
- Digitaalinen liiketoiminta (29)
- Vastuullisuus (28)
- Kiertotalous ja luonnonvarat (27)
- Lean (25)
- Verkkokauppa (22)
- ICT-palvelut (21)
- Digitaalinen yhteiskunta (20)
- Toimitusketjun hallinta (19)
- Toiminnanohjaus (18)
- Metsäteollisuuden toiminnanohjaus (13)
- Teollisuuden uudistaminen (13)
- Terveys- ja hyvinvointiteknologia (10)
- Tekoäly ja koneoppiminen (5)