Bussilasteittain innokasta juhlakansaa saapuu Peurungan kylpylähotellin pihaan aurinkoisena toukokuun lauantaina. Bussit ovat tulleet Laukaaseen usealta eri paikkakunnalta, tuoden mukanaan yli 250 fuksianvärisiin huppareihin pukeutunutta, jännittynyttä juhlijaa, joista osa tapaa omat työkaverinsa ensimmäistä kertaa kasvotusten päivän aktiviteettien äärellä. Pinjan kesäjuhlat alkavatkin iloisilla tervehdyksillä ja esittäytymisillä, jotka jatkuvat läpi päivän.
Vuosittain Pinjan kesäjuhlat järjestetään tuomaan yhteen eri paikkakunnilla työskentelevät tiimit, sekä nauttimaan tulevan kesälomakauden alusta. Juhlissa pinjalaiset pääsevät harrastamaan erilaisia urheilulajeja, saunomaan, istumaan iltaa ja syömään hyvää ruokaa oman työyhteisön ympäröimänä.
Oli mukava nähdä ihmisiä. Sain illan aikana monelle äänelle ja avatarille kasvot. Ihan omankin konttorin porukkaa tuli tutuksi.
Viime vuonna pinjalaiset kokoontuivat kesäjuhliin Aulangolle toivottamaan tervetulleeksi uuden data lovers -teeman. Tänä kesänä juhlissa saatiin nauttia teeman nimeä kantavasta haasteesta, The Amazing Data Lovers Racesta, jossa pinjalaisten itse kokoamat tiimit kilpailivat kisarastien pisteistä kauniissa järvimaisemissa. Juhlia olivat viettämässä omista juhlakokemuksistaan alla kertovat Jani Rekinen, Jonna Jaakkola, Marika Vedenoja ja Jaakko Kaski.
Kesäjuhlissa näkee vanhoja ja uusia tuttavuuksia
Ensimmäistä kertaa kesäjuhlille saapui System Specialist Jani Rekinen, joka hoitaa työkseen ulkoisten asiakkaiden järjestelmiä ja laitteita. Jani aloitti työt Pinjalla vuoden alussa ja lähti kesätapahtumaan avoimin mielin, keskittyen toisten pinjalaisten kanssa verkostoitumiseen.
“Oli mukava nähdä ihmisiä. Sain illan aikana monelle äänelle ja avatarille kasvot. Ihan omankin konttorin porukkaa tuli tutuksi”, Jani sanoo. Kempeleestä Peurunkaan bussikyydillä matkannut Jani näki kesäjuhlilla ensimmäistä kertaa joitain omia tiimiläisiään, jotka työskentelevät toisilla paikkakunnilla. Oman toimiston aiemmin kesäjuhlilla käyneet konkarit ottivat hänet siipiensä suojaan.
Jani Rekinen edessä vasemmalla seuraamassa päivän aloittavaa esitystä.
Juhlien urheiluaktiviteetit jäivät Janilta tällä kertaa väliin. Sen sijaan hän nautti monipuolisesta saunatarjonnasta, johon kuuluivat kylpylän sisäsaunat, sekä Peurunka-järven rannalle rakennetut monipuoliset rantasaunat.
“Ilmapiiri oli mukaanottava ja lämmin. Saunapuolellakin tarjottiin makkaraa koko ajan. Järvivesi tosin oli kylmää — piti käydä uimassa, kun kaveritkin kävi”, Jani naurahtaa.
Luova säätäminen johti The Amazing Data Lovers Racen voittoon
Urheilemisen ja saunomisen lisäksi pinjalaisten iloksi järjestettiin leikkimielinen The Amazing Data Lovers Race -kilpailu, jossa tiimit kisailivat pisteistä täyttäen rastipassia eri suorittamiensa lyhyiden tehtävien, kuten mölkky, geokätköily ja piilokuva, perusteella. Kisaajien joukossa oli Luovat säätäjät -tiimi, jonka oli koonnut palvelumuotoilija ja SDR Marika Vedenoja. Tiimin vitsikäs nimi tuli Marikan mieleen tämän selatessa aiemmin ilmoittautuneiden joukkueiden nimiä.
“Ne oli ihan loistavia. Siellä oli esim. Yleinen säätö ja härväys, Nuoret ja nälkäiset ja Kulissivaimot. Mietin, että jos noista saisi jonkun yhdistelmän keksittyä. Taisin vielä heittää ChatGPT-tekoälysovellukselle, että anna ehdotuksia,” Marika naurahtaa.
Joukkueiden rekisteröityminen kisaan oli alkanut jo paria kuukautta aikaisemmin, mutta osallistuminen tuli Marikan koko tiimille melko extemporena. Kesäjuhlia edeltävällä viikolla Marika oli kysellyt sisäisesti, löytyisikö vielä kiinnostuneita, joiden kanssa voisi lähteä kisaamaan. Tätä kautta 3-henkinen, täysin eri tehtävissä toimiva joukkue sai alkunsa, kasvaen tapahtumapäivänä vielä kahdella jäsenellä, kun asia tuli Peurungan lounaspöydässä puheeksi.
Luovat säätäjät -tiimi keskellään tiimin koonnut Marika Vedenoja.
Rasteja tehdessä tiimillä oli hyötyä siitä, että heidän työtehtävissään sekä kokemusvuosissa oli vaihtelua. Jokainen pääsi loistamaan eri tehtävässä osaamisellaan — yksi osasi nimetä vanhoja työntekijöitä yhdistävät tekijät, toinen heitti saappaalla hyvät pisteet ja kolmannelta sujuivat anagrammit kuin vettä vain. Rasteista geokätkön löytäminen oli Marikalle itselleen helppoa, sillä hän harrastaa geokätköilyä vapaa-ajallaan.
Vaikka tiimi sai tehtävät suoritettua ilman suurempia ongelmia, tuli voitto heille täysin yllätyksenä. He olivat kisan ensimmäisessä tehtävässä, tietovisassa, olleet sijalla viisi ja uskoivat pysyneensä niillä paikoin. Totuus paljastui kesäjuhlien illallisella, voittajajoukkueen juonnon edetessä.
“Vasta siinä kohtaa kun sanottiin, että säädön määrä on vakio, joka oli tiimille valikoitunut slogan, niin minä tiesin. Pikkuhiljaa siitä valkeni, että me voitettiin. Viime metreille asti oltiin ajateltu, että no vaikka ei voitettaisi, meillä oli hauskaa ja hyvä kisa. Yllätyksenä tuli”, Marika sanoo hymyillen.
Hyvää mieltä Pinjan kesäjuhlilla jakaneelle Tsemppari-palkinto
The Amazing Data Lovers Racen osallistujien lisäksi palkintoja jaettiin kesäjuhlien iltatapahtumassa mm. parhaalle keilaajalle ja juhlien tsempparille. Tsemppari-palkinto jaettiin kesätapahtumassa muita auttaneelle heittäytyjälle, joka toi hymyn huulille kanssa osallistujille. Sen sai Business Intelligence -tiimiin kuuluva Jonna Jaakkola.
“Palkinnon saaminen oli positiivinen yllätys. Sillä tavalla haluankin, että minut muistetaan – iloisena, ystävällisenä ja vähän tällaisena heittäytyjänä. Jos jonkun palkinnoista olisin halunnut niin se oli juuri tämä”, Jonna sanoo hymyillen.
Jonna osoitti heittäytymiskykynsä ryhtymällä maalivahdiksi pinjalaisten väliseen leikkimieliseen salibandyturnaukseen ilman aiempaa kokemusta. Peliä pelattiin hänen mukaansa tosissaan, muttei totisesti ja kaikki kannustivat toisiaan. Peli jatkui vielä hänen lähdettyään saunomaan, päättyen Jyväskylän voittoon Länsi-Suomesta.
Jonna Jaakkola maalivahtina salibandyssa.
Ensimmäistä kertaa kesäjuhlille osallistunut Jonna odotti kesätapahtumalta eniten uusien ja vanhojen tuttavuuksien tapaamista. Salibandyyn osallistuminen ja naisten saunan lauteet osoittautuivatkin hyväksi tavaksi tutustua toisiin pinjalaisiin. Parasta Jonnan mielestä kesätapahtumassa oli livebändi, joka soitti cover-kappaleita pitkälle yöhön.
“Ihmiset olivat tosi ystävällisiä, aktiviteetit mukavia, ruoka oli äärettömän hyvää ja livebändi järjettömän kova. Tuli jorattua jalat kipeäksi”, Jonna tiivistää oman kesäjuhlakokemuksensa.
Kesätapahtuman kohokohtina saunat ja bilebändi
Onnistuneen tapahtuman takana oli Director, People and Culture, Jaakko Kasken, luotsaama tapahtumatiimi. Tapahtumapaikaksi tiimi valitsi Peurungan, koska se oli kohtuullisella etäisyydellä mahdollisimman monelle.
“Yksi iso juttu selkeästi on, että kesäjuhlilla kohtaa niitä työkavereita, joita normaalisti tapaa vaan meet-palavereissa. Se on palaute, joka on kuulunut monesta suusta – onpa hauska saada kasvot äänelle ja sähköpostiallekirjoituksille. Siksi pidän tärkeänä, että tällaista pystytään jatkossakin järjestämään. Olemme sen verran levällään maantieteellisesti, että nämä ovat todella tärkeitä kohtaamisia“, Jaakko sanoo.
Jaakko Kaski Peurungan järvimaisemissa.
Pinjalaisten keskuudessa keskustelu, mihin ennalta ilmoitettuihin aktiviteetteihin osallistuminen kiinnostaa ja millaisella tiimillä sisällöltään tapahtumaan asti mysteerinä pysyneeseen The Amazing Data Lovers Raceen lähtisi, alkoi ajoissa. Tänä vuonna monipuolisuutta perinteisten urheiluaktiviteettien oheen toivat Peurungan laajat saunomismahdollisuudet, jotka yllättivät Jaakonkin.
“Minut yllätti positiivisesti rantasaunakokonaisuus ja miten hyvin se toimi näinkin isolle porukalle – tila riitti. Toinen oli, että miten hyvin bilebändi toimi työporukalle. Meillä osataan nauttia musiikista”, Jaakko hekumoi. Bilebändi sai monen pinjalaisen tanssijalan vipattamaan.
Tänä vuonna juhlat sujuivatkin erittäin hyvin ja kiitollista palautetta satoi tapahtuman jälkeen. Jaakko mainitsee, että moni pieni asia saatiin loksahtamaan paikoilleen edellisen vuoden palautteiden perusteella. Kehitysehdotuksia tuli myös ensi vuodelle ja niiden avulla tapahtumaa lähdetään viemään yhä uusille urille.
Pinjalaisten terveiset kesäjuhlille ensimmäistä kertaa osallistuville
Rohkeasti mukaan. Kaikille on tilaa. - Jani
Kannattaa kysellä kokemuksia kokeneemmilta kollegoilta, jotka on jo aiemmin osallistunut niin tietää, mihin on tulossa. Bussin jousille pelottomasti vaan mukaan. Täällä sitä tutustuu työkavereihin huomattavasti paremmin, kun vaan siellä omalla toimistolla. Kannustan lämpimästi kaikkia osallistumaan. - Jaakko
Ennakkoluulottomasti mukaan, siellä kyllä tutustuu muihin, eikä tarvitse olla tietyssä muotissa tai mennä tietyn kaavan mukaan. Ja ryhmätehtäväkin oli hyvä tapa päästä vähän juttelemaan muidenkin kanssa. Samoin saunat ja urheilu. Jokaiselle on jotakin. - Marika
Eikun urheasti matkaan ja juttelemaan ihmisille, tutustumaan ja vaihtamaan ajatuksia. Se kun on rohkea ja heittäytyy, niin se on sellanen hyvä ohje. - Jonna
Lue lisää
Uuden data loverin polku tekee tutuksi työkavereita ja Pinjan kulttuuria
Tekoälypulmia ja kasvokkaisia kohtaamisia – BI-asiantuntijat kokoontuivat yhteen kouluttautumaan ja rentoutumaan
Verkostoidu kanssamme, niin saat ensimmäisten joukossa tietoa uusista avoimista työpaikoistamme
Takaisin kaikkiin blogeihi
Aihealueet
- Pinja Career (74)
- Tuotannon kehittäminen (68)
- Business Intelligence (56)
- Kunnossapidon kehittäminen (44)
- Ohjelmistokehitys (44)
- Teollisuuden digitalisaatio (31)
- Digitaalinen liiketoiminta (29)
- Vastuullisuus (28)
- Kiertotalous ja luonnonvarat (27)
- Lean (25)
- Verkkokauppa (22)
- ICT-palvelut (21)
- Digitaalinen yhteiskunta (20)
- Toimitusketjun hallinta (19)
- Toiminnanohjaus (18)
- Metsäteollisuuden toiminnanohjaus (13)
- Teollisuuden uudistaminen (13)
- Terveys- ja hyvinvointiteknologia (10)
- Tekoäly ja koneoppiminen (5)