Millaista oli siirtyä IT-alan kokeneena konkarina Pinjalle töihin?

petri nukarinen pinjan työntekijä

Aloitin työt Senior Project Manager -roolissa Pinjalla reilu kuukausi sitten. Ennen tänne siirtymistä, olin työskennellyt ohjelmistoalan tehtävissä eri rooleissa yli 20 vuoden ajan. Aiemmat tehtäväni vaihtelivat koodarista aina projektipäällikköön ja liiketoimintajohtajaan saakka.

Olin tehnyt yhteistyötä useiden pinjalaisen kanssa jo muutaman vuoden ajan ja kiinnostus yritykseen kehittyi tätä kautta. Pinja vaikutti kaltaiselleni kokeneelle tekijälle erittäin mielenkiintoiselta paikalta kehittää työuraa eteenpäin.

Perehdytys sujui mutkattomasti

Parisen viikkoa ennen töiden aloitusta tuleva esimieheni Jaakko lähestyi minua onboarding-prosessin käynnistyksellä. Kävimme kaikki töiden aloittamiseen liittyvät asiat läpi: millaiset työvälineet haluan, mitä huomioitavia asioita on aloitukseeni liittyen, missä tapaamme ensimmäisenä työpäivänä ja niin edelleen. Tämä toimintamalli tuntui oikein selkeältä.

Ennen töiden aloitusta ehdin myös lueskelemaan lisätietoa Pinjasta yrityksen kotisivuilta. Innostus uudesta tehtävästä kasvoi entisestään blogeja ja palvelukuvauksia tutkiessani, ja perinteisenä insinöörinä sormeni jo syyhysivät päästä valitsemaan uutta työläppäriä. Siihen sainkin hyvää palvelua Pekalta Pinjan IT-tuesta.

Ensimmäinen työpäiväni oli 1.3.2021 maanantaina. Tapasimme Jaakon kanssa sovitusti Pinjan Naulakadun toimistolla Tampereella. Siirryimme suoraan neukkariin, jossa saimme yhdessä toisen uuden työntekijän kanssa Pinjasta perustietopaketin. Kokeneena tekijänä arvostan sitä, että perehdytyskuviot oli hyvin mietitty ja asioissa päästiin nopeasti liikkeelle. 

Ensimmäisten kahden päivän ohjelmaan oli kuitenkin jätetty myös reilusti pelivaraa. Ehdin hyvin tutustumaan toimiston tiloihin sekä uusiin kollegoihin rennoissa tunnelmissa. Ajan hengen mukaisesti myös koronatoimet oli huomioitu hyvin, joten toimistolla tuntui olevan turvallista liikkua ja työskennellä.

Työtehtäviin pääsi vaikuttamaan ja laittamaan heti “kädet saveen”

Uudessa työpaikassa ensimmäiset viikot saattavat mennä hieman ihmetellessä, mitä pitäisi aloittaa tekemään. Tämä ei onneksi pitänyt paikkaansa Pinjalla. Olimme käyneet jo ennen töiden aloitusta keskustelua esimieheni kanssa työtehtävien kohdentamisesta – mitä minä haluaisin projektipäällikkönä yrityksessä tehdä, mitkä tehtävät sopisivat itselleni taustani huomioiden parhaiten, ja ennen kaikkea missä tehtävissä viihtyisin.

Pääsinkin aloittamaan jo kolmantena päivänä tietojärjestelmän tarjousprojektissa, joka sopi taustaani ja tavoitteisiini erittäin hyvin. Teimme kollegani Mikon kanssa kilpailutusvaiheeseen projektisuunnitelman, missä täyttyivät asiakkaan ja sote-uudistuksen vaatimukset järjestelmälle. Kilpailutuksen lopputuloksena, saimme siitä kaikkien yritysten joukosta parhaat pisteet. Kokeneena tekijänä oli hienoa laittaa “kädet saveen” ja aloittaa tuottava työ nopeasti.

Mielestäni kaikkein paras tapa päästä sisään uuden työpaikan kulttuuriin, on käytännön työn tekeminen yhdessä tiimin kanssa. Siinä oppii samalla kertaa prosessit ja työtavat, sekä tutustuu uusiin työkavereihin. On hienoa huomata, miten ammattimaisten osaajien pariin on päässyt töihin!

Ergonominen sähkötyöpöytä ja työtuoli kotiin

Olin jo neuvotteluvaiheessa sopinut tekeväni suurimman osan töistäni etänä, ja etätyökuviot saatiin formalisoitua Pinjan etätyösopimuksella. Etätyösopimukseen kuuluu mainio etu, jossa työntekijä saa halutessaan sähköpöydän ja ergonomisen tuolin kotiin. Itse käytin tämän edun hyväkseni ja sain työpisteeni huippukuntoon!

Luonnollisesti etätyöpisteen kalustukseen kuuluvat samat ergonomiset näytöt, näppäimistöt ja muut laitteet, kuin mitä olisi ollut tarjolla Pinjan toimistolla Tampereella. Omaan tilanteeseen etätöiden teko sopii paremmin, joten valitsin sen vaihtoehdon. Etätyösopimus luo mielestäni selkeät puitteet toiminnalle niin omalta kuin työnantajan osalta.

Kun päätin lähteä Pinjalle töihin, itselleni yksi tärkeimmistä seikoista oli saada etätyön lisäksi pitää toimenkuvani suhteellisen laajana. Olen jo lyhyessä ajassa päässyt osallistumaan todella erilaisiin töihin ja projekteihin, painopisteen ollessa toki projektipäällikön tehtävissä. Odotankin mielenkiinnolla, mitä uusia haasteita kokeneena projektipäällikkönä tulen eteeni saamaan!

Lue lisää

Katso Pinjan avoimet työpaikat
Blogi: Etätyö kotona antaa lisää tunteja päivään
Blogi: Pinja kasvaa yliopiston vieressä

Petri Nukarinen

Petri Nukarinen

Toimin Pinjalla Senior Project Manager -roolissa räätälöityjen ohjelmistoratkaisujen parissa. Kiinnostukseni kohteita ovat projektitoiminnan kehittäminen, ketterät- ja LEAN menetelmät sekä kokonaisvaltainen ohjelmistoliiketoiminnan kehittäminen. Tavoitteenani on varmistaa parhaiden ratkaisujen löytäminen asiakkaillemme kaikki muuttujat huomioiden. Vapaa-aikani kuluu perheeni, kotitöiden ja kestävyysurheilun parissa.

Lue lisää tältä kirjoittajalta