Varaa tapaaminen
Tietopankki

Tunnelmia vuoden 2018 SymfonyConista

Joulukuun 6.–8. päivä toimistoympäristö vaihtui auringonpaisteeseen, kun suuntasimme pienellä porukalla Lissabonissa järjestettyyn SymfonyCon-konferenssiin. Itseni ja Jaskan lisäksi porukkaan kuuluivat SymfonyCon-veteraanit Tare ja Antti.

Kuudetta kertaa järjestetty SymfonyCon on Symfony PHP -sovelluskehystä kehittävän SensioLabs-yrityksen tapahtuma. Se kokoaa yhteen kyseistä sovelluskehystä projekteissaan käyttäviä devaajia ja Open Source -yhteisön jäseniä verkostoitumaan sekä kuuntelemaan asiantuntijoiden esityksiä.

Ohjelmaan kuuluu myös Unconference, johon tapahtuman kävijät voivat varata puheenvuoroja ja jakaa muille mielenkiintoiseksi katsomiaan asioita. Tapahtuman viimeinen päivä oli varattu Hackdaylle.

SymfonyCon 2018 kuvakollaasi

Kuudetta kertaa järjestetty SymfonyCon on Symfony PHP -sovelluskehystä kehittävän SensioLabs-yrityksen tapahtuma. Tänä vuonna tapahtuma oli Lissabonissa.

Runsaudenpulaa

Esityksiä oli kahden päivän aikana yli 25, joten valinnan vaikeus oli huomattavaa. Jakauduimme seuraamaan esityksiä oman mielenkiintomme mukaan.

Itse kävin kuuntelemassa muun muassa esityksen “Using Symfony Forms with Rich Domain Models”. Formit sekä datan validointi ja prosessit sen taustalla ovat ongelma, johon olen törmännyt usein. Siihen ei ole vielä löytynyt yksiselitteisen oikeaa ratkaisumallia, jota voitaisiin hyödyntää suurimmassa osassa tilanteista.

Esityksessä vertailtiin eri lähestymistapojen hyviä ja huonoja puolia, ja monet esiin nousseet ongelmat on tullut koettua myös omakohtaisesti. Puhuja esitteli lisäksi Rich Model Forms Bundlen, jolla ongelmaa on pyritty ratkomaan. Bundle on toistaiseksi vielä kehitysvaiheessa, mutta seurataan, josko sitä päästäisiin tulevaisuudessa hyödyntämään.

Toinen mainitsemisen arvoinen puheenvuoro oli “My first year with event sourcing (in Symfony)”. Itse en ole event sourcingia vielä hyödyntänyt, joten oli mielenkiintoista päästä kuulemaan kokemuksia mallin haasteista ja eduista.

SymfonyCon 2018 Etupenkkiläiset

Etupenkkiläiset.

Opit heti käytäntöön

Taren mieleen jäi muun muassa Symfonyn pääkehittäjä Fabien Potencierin keynote “Symfony Local Web Server reloaded”. Symfony CLI on työkalu, joka helpottaa huomattavasti devaajia kehittämään sovelluksia omassa ympäristössään. Se on hieno esimerkki siitä, kuinka tuotantoympäristön bugia voidaan yhdellä työkalulla testata sekä korjata ja viedä muutokset nopeasti tuotantoon. Symfony CLI:n Tare on jo ottanut onnistuneesti käyttöön uuden projektin parissa.

Tare otti myös “Microservices gone wrong” -puheenvuoron opit heti käyttöön. Nyt saman projektin devaajat saavat kehitysympäristön pystyyn todella nopeasti, käytännössä parilla komennolla.Antti oli virallisten puheenvuorojen lisäksi käynyt kuuntelemassa Unconferencen esityksiä. Hän tiesi jo edellisen SymfonyConin perusteella, että Unconferencesta saa hyviä tärppejä tekniikoiden ja kirjastojen suhteen. Tänä vuonna Antille tarttui mukaan ainakin Fogger, joka on konttipohjainen datan anonymisoija auttamaan esim. GDPR:ään liittyvissä asioissa.

Mielenkiintoista oli ollut kuulla myös muiden firmojen kehitys- ja julkaisuflow:sta GitHub:ia käytettäessä. Joidenkin firmojen käyttämästä vahvasta feature togglesta ja koodin kopioinnista Antti ei ollut samaa mieltä, sillä meillä käytössä oleva branchausmalli ja RC:t pyrkivät hoitamaan featuret branchi kerrallaan ilman, että kaikkea mergetään ja toggletaan.

SymfonyCon 2018 Fogger

Fogger on konttipohjainen datan anonymisoija.

Yhteisö elää ja voi hyvin

Loistavien puheenvuorojen lisäksi reissun toinen mieleenpainuvin asia – johon koko porukka voi yhtyä – oli päästä tapaamaan ihmisiä sovelluskehyksen takaa. Irkki- ja slack-nimimerkit saivat todelliset kasvot.

Oli hienoa todistaa omin silmin, että Open Source -yhteisö voi hyvin, kehittäjät suhtautuvat tekemiseensä intohimolla ja työkaluja kehitetään aktiivisesti eteenpäin. Hyvä henki välittyi tapahtumasta, ja nuorena kehittäjänä oli vaikuttavaa päästä osallistumaan yhteisön toimintaan.

Jos esitykset jäivät kiinnostamaan, pääset katsomaan esitysten slidet täältä.

Käy myös lukemassa Antin fiilikset edellisestä SymfonyConista!

Lue lisää

Microsoft Techdaysin opit – mihin suuntaan työkalut ja alustat kehittyvät?
Lanit – yhdessäoloa ja pelaamista kaveriporukalla
Millainen on koodattu mysteerihuone?

Roni Palva-Aho

Roni Palva-Aho

Työskentelen Pinjalla fullstack-ohjelmistosuunnittelijana. Moninaisen projektikirjon myötä olen päässyt työskentelemään mm. Symfonyn, Angularin ja .NET Coren parissa. Työn kautta tuttuja ovat myös Googlen pilvipalvelut sekä DevOps-työkalut. Vapaa-aikani kuluu musikaalisesti, milloin yleisössä, milloin lavalla.

Lue lisää tältä kirjoittajalta