Varaa tapaaminen
Tietopankki

Muistilista tuotannonsuunnittelun mittaamisen ja seurannan aloittamiseen

Muistilista tuotannonsuunnittelun mittaamisen ja seurannan aloittamiseenTuotannonsuunnittelun tehokkuuden mittarointi on pitkäjänteistä työtä, mutta onneksi myös palkitsevaa sellaista. Tuotannonsuunnittelu on valmistavan teollisuuden yrityksissä yksi keskeisesti liiketoimintaan vaikuttava funktio, sillä se toimii portinvartijana virtaviivaiselle ja yrityksen kokonaisstrategian mukaiselle tuotannolle. Siksi myös suunnittelutyön seurantaan kannattaa panostaa ja rakentaa selkeät, oman organisaation ja toimialan ydinasioihin keskittyvät mittarit.

Miksi tuotannonsuunnittelu jää usein mittaamatta?

Tuotannonsuunnittelun keskeisestä asemasta huolimatta se jää valmistavan alan yrityksissä yllättävän usein systemaattisen seurannan ulkopuolelle. Syitä tähän on varmasti monia. Suunnittelutyöhön vaikuttavat tekijät voidaan kokea hankaliksi hahmottaa, yritykseltä puuttuu seurantaan tarvittavia työkaluja, resurssit eivät tunnu riittävän systemaattiseen mittarointiin tai suunnittelutyötä ei ole linkitetty riittävästi liiketoiminnallisiin tavoitteisiin.

Nämä esteet kannattaa pyrkiä tietoisesti ylittämään, sillä tehokas tuotannonsuunnittelu auttaa muun muassa henkilö- ja koneresurssien käytön optimoinnissa, toimitusvarmuuden parantamisessa, varastosaldojen ja sitoutuneen pääoman optimoinnissa sekä monellakin tapaa näkökulman siirtämisessä reagoinnista ennakointiin. 

→ Lue lisää: Tehokas tuotannonsuunnittelu parantaa menestystä avainmittareissa

Jotta tuotannonsuunnittelun onnistumista voidaan seurata järjestelmällisesti, sille on syytä asettaa ydinasioita näkyväksi tekevät mittarit – mieluummin muutamia harkittuja sellaisia kuin iso joukko puolivillaisia. Avainmittarit vaihtelevat toimiala- ja yrityskohtaisesti, mutta tietyt lähtökohdat ovat kaikille samat.

Näin rakennat tehokkaan tuotannonsuunnittelun mittarin

1. Anna mittarille kuvaava nimi
Parhaimmillaan mittarin nimi kertoo suoraan ja ytimekkäästi, minkä asian seuraamista se palvelee.

2. Linkitä mittari liiketoiminnallisiin tavoitteisiin
Koska mittarointia ei tehdä mittaroinnin vuoksi vaan määrätietoisesti liiketoiminnan strategisia tavoitteita kohti, tämä yhteys kannattaa määritellä tarkasti ja kirjata ylös.

3. Valitse realistinen seurannan taso
Mittaroinnin menestystarinat alkavat usein ylätasolta, koska mittari vaatii taakseen siihen liittyvää pitkän aikavälin dataa. Valitse mittari siten, että tarvittavat tiedot ovat realistisesti saatavilla ja laadultaan luotettavia. Seurannan tasoa ehtii tarkentaa ajan mittaan.

4. Määrittele selkeät laskentakaavat
Määritä tuotannonsuunnittelun mittarit siten, että laskentakaavat ovat johdonmukaiset, että taustalle on saatavilla kohtuullisella vaivalla riittävästi dataa ja että laskenta onnistuu henkilöriippumattomasti. Mittarointi ei saa jäädä yhden henkilön varaan.

5. Valitse oikea seurannan taso
Mittaroinnin menestystarinat alkavat usein ylätasolta, koska mittari vaatii taakseen siihen liittyvää pitkän aikavälin dataa. Toisekseen on tärkeää ymmärtää, kenelle mittari on tarkoitettu ja mikä sen käyttöyhteys on - esimerkiksi tuotantojohtajille ja suorittavan työn tekijöille tarkoitetut mittarit eroavat tyypillisesti toisistaan. Valitse mittari siten, että tarvittavat tiedot ovat realistisesti saatavilla ja että seuranta palvelee juuri oman organisaationne haluttua kohderyhmää.

6. Listaa tarvittavat lähtötiedot
Mittarin taakse tarvittavat lähtötiedot kannattaa kirjata ylös selkeästi ja käytännönläheisesti, jotta niiden hankkiminen käy mahdollisimman helposti ja rutiininomaisesti henkilöstä riippumatta.

7. Nimeä vastuuhenkilö(t)
Kuten monessa muussakin asiassa, asiat tulevat helpommin tehdyksi, kun kullekin tehtävälle on määritelty selvä vastuuhenkilö. Tietyn mittarin vastuuhenkilö voi vastata joko itse mittaroinnista ja eteenpäin raportoinnista tai hän voi toimia asiassa ikään kuin tyonjohtajana tai muistuttajana. Pääasia, että mittarointi tulee tehtyä ajallaan.

8. Muista jatkuva kehitys
Vaikka mittarointi pohjautuu pääasiassa menneeseen ja nykyhetken dataan, se on mitä suurimmassa määrin tulevaisuuteen suuntautuvaa toimintaa. Mittarit auttavat näkemään kehityskaaria ja parantamaan tarvittavia osa-alueita. 

Myöskään mittarin itsensä kehittämistä ei tule unohtaa vaan säännöllisin aikavälein on syytä miettiä tietoisesti, vastaako mittari edelleen haluttuihin kysymyksiin vai onko sitä syytä tarkentaa tai suunnata uudelleen. Liiketoiminnan kehittämiseen tähtäävässä työssä ei olla koskaan valmiit.

Kiinnostuitko?

Lataa webinaaritallenne Onnistu tuotannonsuunnittelun seurannassa ja mittaamisessa. Tallenteella kerromme mm. miksi tuotannonsuunnittelu jää usein mittaamatta sekä pohdimme, kuinka tuotannonsuunnittelun mittarit saadaan tukemaan yrityksen päämittareita ja samalla koko liiketoiminnan tavoitteita. Esittelemme myös tyypillisiä ajankäytöllisiä sekä tiedon saatavuuteen ja laatuun liittyviä tuotannonsuunnittelun mittareita.

webinaaritallenne-onnistu-tuotannonsuunnittelun-seurannassa-ja-mittaamisessa

Lue lisää: 

Opas: Tuotannonsuunnittelun onnistunut mittaaminen ja seuranta
Blogi: Milloin Excel ei enää riitä tuotannonsuunnittelun työkaluksi?
Menestystarina Metsä Fibre: Lisää tarkkuutta ja läpinäkyvyyttä tuotannonsuunnitteluun PES:n avulla
iPES by Pinja - Tuotannonsuunnittelu- ja valmistuksenohjausjärjestelmä

Juho Arkkola

Juho Arkkola

Toimin Pinjalla myyntijohtajana ja vastaan meidän tuotannon kehittämiseen tarkoitettujen tuotteiden myynnistä. Pidän liikkuvasta työstä ja kierrän ympäri Suomea, sekä jonkin verran myös ulkomailla, eri teollisuudenalojen tehtaissa. Tässä hommassa pääsenkin näkemään suomalaisen huipputeollisuuden aitiopaikalta.

Lue lisää tältä kirjoittajalta