Varaa tapaaminen
Tietopankki

Miksi tuotannonsuunnittelu APS-järjestelmällä on tehokkaampaa kuin ERPillä tai Excelillä?

Tuotannonsuunnittelu APS-järjestelmällä on tehokkaampaa kuin ERPillä tai ExcelilläTuotannonsuunnittelu on yksi tulevaisuuden digitalisaation painopisteistä, sillä tuotannon joustavuuden ja ketteryyden liiketoiminnallinen merkitys kasvaa jatkuvasti valmistavassa teollisuudessa. Tuotteiden kompleksisuus ja räätälöinti lisääntyvät, eräkoot pienenevät ja varastoja halutaan pienentää niin logistisista, ympäristöllisistä kuin taloudellisistakin syistä. Toimitusaika on myös tullut merkittäväksi kilpailueduksi yhä kovenevassa asiakaskilpailussa.

Tehokas tuotannonsuunnittelu onkin menestyvän liiketoiminnan edellytys. Ihannetapauksessa kaikki tuotantoon liittyvä tieto löytyy yhdestä ja samasta järjestelmästä, jossa sitä on helppo tarkastella ja muokata. Näin päästään myös tarkkaan ja realistiseen ennustettavuuteen ja pystytään vertailemaan erilaisia tuotantoskenaarioita – ja siten tekemään parempia ja liiketoiminnalle edullisempia päätöksiä.

Tuotannonsuunnittelu aloitetaan usein ERPin avulla

Useille valmistavan alan yrityksille looginen ensimmäinen työkalu tuotannonsuunnittelun tarpeisiin on ERP-toiminnanohjausjärjestelmä. Hyvänä puolena ERPissä on se, että se on yrityksissä tyypillisesti jo valmiiksi käytössä, se sisältää monia tuotannonsuunnittelussa tarvittavia pohjatietoja ja sen sisältämä data on myös reaaliaikaisesti koko organisaation käytössä.

Tuotannonsuunnittelu ERPin avulla on haasteellista, koska järjestelmää ei ole alun perin suunniteltu tähän tarkoitukseen. Siksi moni kokee ERPiin pohjautuvan suunnittelutyön numeroviidakossa seikkailuksi, ilman selkeää visuaalista näkymää kokonaistilanteesta tai käsitystä tuotannon mahdollisista sudenkuopista. Muutostenhallinta ERPissä on haastavaa, koska suunnittelussa tarvittava master data on järjestelmässä yleisellä tasolla eikä esimerkiksi resurssien yksilöllisiä kapasiteettirajoituksia pystytä huomioimaan täysimääräisesti. Materiaalisaatavuuden huomioiminen ei myöskään usein ole mahdollista, mikä vaikuttaa merkittävästi luotujen suunnitelmien realistisuuteen ja toteuttamiskelpoisuuteen.

Puutteista johtuen on hyvin tavanomaista, että ERPiä tuotannonsuunnitteluun käyttävissä organisaatioissa osa suunnittelusta tapahtuukin käytännössä suunnittelijan päässä – tai sitten tarkoitusta varten luodussa apu-Excelissä.

Excel täydentää ERPin puutteita

Excel otetaan usein avuksi tuotannonsuunnitteluun siitä yksinkertaisesta syystä, että ERPin ominaisuudet eivät riitä käytännön suunnitelmien hallitsemiseen, kaikkien muuttuvien tekijöiden huomioonottamiseen ja kokonaiskuvan muodostamiseen. Exceliin on kätevämpää syöttää tuotantotilausten tarkempia työvaiheita, aikataulusuunnitelmia ja joskus materiaalejakin. Excel on kaikilla jo valmiiksi käytössä, ja taulukkojen muokkaaminen on tuttua ja helppoa.

Samoin kuin ERPeissä, myös Excelin suurimmat haasteet tuotannonsuunnittelun työkaluna juontuvat siitä, ettei sitä ole tarkoitettu tähän käyttöön. Tietojen syöttäminen Exceliin vaatiikin usein yleistämistä ja keskinkertaistamista, jotta taulukkojen ylläpito olisi helpompaa tai inhimillisin voimin edes mahdollista. Esimerkiksi resursseista saatetaan näin ollen syöttää vain ne kaikkein kriittisimmät, samoin resursseja koskevista rajoitteista ja niiden keskinäisistä riippuvuuksista. Yksittäisen tilauksen tai resurssin aikatauluttaminen voi toimia ihan mallikkaasti, mutta kokonaisuuden hallinta on hankalaa.

Heikkoutena on myös se, että Excel-taulukkojen – tai ERP+Excel-yhdistelmän – tulkinta on usein henkilöriippuvaista. Eri osastoilla saattaa myös olla kokonaan omat Excelinsä juuri omiin tarpeisiin luotuna. Tyypillistä on sekin, että tuotannonsuunnittelijan kaikki energia menee yhden toteutuskelpoisen suunnitelman laatimiseen eikä vaihtoehtoisia toteutusmalleja ehditä muodostaa, saati vertailla.

APS-järjestelmän avulla tuotannonsuunnittelu on tehokasta ja realistista 

Kun yrityksen tuotannon volyymi, tuoterepertuaari ja toisistaan riippuvaiset tuotannontekijät lisääntyvät, esiin tulee ennemmin tai myöhemmin luonteva tarve siirtää tuotannonsuunnittelu tehokkaaseen erikoisohjelmistoon, APSiin. Esimerkiksi ERPiin saumattomasti integroitavan järjestelmän avulla tuotannonsuunnittelun lähtödatan tarkkuustasoa voidaan nostaa huomattavasti ja hankkia visuaalinen kokonaiskuva tuotannon tilanteesta kaikkina sen aikoina.

APSiin voidaan syöttää tarkasti kaikki tuotannossa käytettävät resurssit kapasiteettirajoituksineen ja kompetenssivaatimuksineen, samoin varastotasot, henkilöt ja riippuvuudet. Järjestelmässä voidaan siis ylläpitää sellaista master dataa, jota ERP tai Excel eivät mahdollista.

Kun mukaan otetaan vielä simuloinnin ja keinoälyn laajentamat mahdollisuudet, tuotannonsuunnittelijan huomiota voidaan siirtää tuotannon perustoiminnoista yhä enemmän bisneskriittisiin kohtiin.

Kaiken tämän summana tuotannonsuunnittelu APS-järjestelmällä on tietoon pohjautuvaa, henkilöriippumatonta ja reaaliaikaista. Samalla se mahdollistaa muun muassa vaihtoaikojen minimoinnin, erittäin joustavan muutoksenhallinnan sekä tuotannon optimoinnin, kun vaihtoehtoisten toteutusmallien joukosta voidaan valita kokonaistilanteeseen parhaiten sopiva vaihtoehto.

Erittäin olennainen osa tuotannonsuunnittelua, tiedolla johtamista ja sitä kautta koko liiketoiminnan tehokkuutta on myös visuaalisuus. Jotta tuotannonsuunnitteluja ja työnjohto voivat tehdä parhaita mahdollisia päätöksiä tuotannon toteuttamisessa, data on voitava muuttaa visuaaliseen ja helposti tulkittavaan muotoon. Myös tässä asiassa APS-järjestelmän edut ovat kiistattomat.

Haluatko lisätietoja?

webinaaritallenne_miksi_excel_tai_erp_ei_riita_tuotannonsuunnitteluun

Lataa webinaaritallenne Miksi Excel tai ERP ei riitä tuotannonsuunnitteluun - hyötyä erillisestä APS-järjestelmästä. Tallenteella asiantuntijamme vertailevat erilaisia tuotannonsuunnittelun järjestämisen tapoja ja niissä hyödynnettäviä työkaluja. Tutustu myös iPES by Pinja -tuotannonsuunnittelu- ja valmistuksenohjausjärjestelmäämme, jonka avulla saat lisää tehoa ja läpinäkyvyyttä tuotannon muutoshallintaan ja parannat läpimenoaikaa jopa 20 %.

Tallenne on kolmiosaisen webinaarisarjamme toinen osa. Ensimmäisessä pureuduttiin tuotannonsuunnittelun perusteisiin otsikolla Millaisista elementeistä hyvä tuotannonsuunnittelu koostuu?

Lue lisää: 

Blogi: Milloin Excel ei enää riitä tuotannonsuunnittelun työkaluksi?
Blogi: Miten toteutetaan muutos- ja häiriötilanteet kestävä tuotannonsuunnittelu?
Opas: Tuotannonsuunnittelujärjestelmän ostajan opas.

Tero Jännes

Tero Jännes

Toimin Pinjalla IPES:n tuotekehityksen johtajana tittelillä Director R&D of IPES. Tavoitteenamme tuotekehitystyössä on luoda helppokäyttöinen ja visuaalinen järjestelmä tukemaan asiakkaiden tuotannonsuunnittelua ja -ohjausta. Asiakasprojekteissa minua innostaa erityisesti asiakkaiden monipuolisten haasteiden ratkaisu. Vapaa-ajalla tykkään harrastaa monipuolista liikuntaa sekä valmentaa salibandy-junioreita.

Lue lisää tältä kirjoittajalta