Varaa tapaaminen
Tietopankki

Työharjoittelu Pinjalla tarjoaa oikeita töitä, oikeille asiakkaille

Pinjalla työharjoittelussa ollut Hannu Kujanpää istumassa koodin äärellä toimistolla

Hannu Kujanpää ja Lauri ovat tutkintojensa loppuvaiheen opiskelijoita, jotka suorittivat Pinjalla opintoihinsa kuuluvan työharjoittelun kesällä 2021. Molemmat ovat jatkaneet töitä Pinjalla myös harjoittelun jälkeen, ja työnantajan joustojen avulla kummankin toiveissa on myös valmistua työn ohella. Työharjoittelu toimiikin monelle kätevänä siltana opintojen ja omalle alalle työllistymisen välillä.

Pinja tarjoaa vuosittain työharjoittelupaikan 30-40 opiskelijalle ympäri Suomen. Useimmat harjoittelijoista ovat opinnoissaan jo hyvässä vauhdissa tai loppupuolella, ja monet myös jatkavat Pinjalla kokopäiväisesti tai osa-aikaisena harjoittelujakson päätyttyä, joustavasti opiskelijan omien toiveiden ja ajankäytön mukaan.

Työharjoittelun ovat suorittaneet Pinjalla myös jyväskyläläinen Hannu Kujanpää ja kuopiolainen Lauri. Hannu opiskelee JAMKissa tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi, Lauri puolestaan Savonia-ammattikorkeakoulussa tietotekniikan insinööriksi. 

Molemmat olivat kesän 2021 Pinjalla työharjoittelussa koodarin tehtävissä OE-liiketoiminta-alueella. Hannu suoritti työharjoittelun Novi-tuotetta kehittävässä tiimissä ja Lauri Gema-tuotteen parissa. Molemmat kehuvat saaneensa työharjoittelupaikan yllättävänkin kätevästi.

Hain keväällä oman alan harjoittelupaikkaa useista yrityksistä, ja Pinjalla prosessi eteni todella sujuvasti. Verkosta löytämässäni ilmoituksessa haettiin itse asiassa ihan vakituista työntekijää, mutta onneksi päätin silti hakea. Hakuprosessi eteni vauhdilla ja sain nopeasti tiedon valinnastani, Lauri muistelee.

– Samat sanat, asiat etenivät Pinjan kanssa todella nopeasti. Itse asiassa sain ensimmäisen yhteydenoton Pinjan HR:stä jo pari tuntia hakemukseni jättämisen jälkeen, Hannu nauraa. 

Työharjoittelu alkaa huolellisella perehdytyksellä 

Sekä Lauri että Hannu kertovat saaneensa työharjoittelunsa aluksi hyvän perehdytyksen. Työn eri osa-alueita käytiin läpi useamman pinjalaisen kanssa, muun muassa työssä käytettäviä työkaluja, itse koodia ja sen katselmointia sekä scrum-tapaamisissa läpi käytäviä asioita.

Sekä Laurin että Hannun mielestä työharjoittelussa on ollut erityisen hyvää se, että Pinjalla on päässyt tekemään oikeita töitä, oikeille asiakkaille ja todelliseen tarpeeseen.

Molempien mielestä perehdytyssisältöjen ohella työhön kiinni pääsemisessä auttaa oma aktiivisuus.

– Sain paljon hyvää tietoa ja vinkkejä lukemalla itsenäisesti ja kyselemällä aktiivisesti. Varsinkin alkuun kävin myös enimmäkseen paikan päällä Jyväskylän toimistolla, mikä ehkä osaltaan madalsi kynnystä kysäistä epäselvistä asioista, Hannu kertoo.

Etänäkin asiat ovat kuitenkin sujuneet molempien mielestä hyvin, ja kummankin tiimiläisiä myös työskentelee eri puolilla Suomea. Fyysisellä sijainnilla ei näin ollen ole käytännön työssä suurtakaan merkitystä.

Sekä Laurin että Hannun mielestä työharjoittelussa on ollut erityisen hyvää se, että Pinjalla on päässyt tekemään oikeita töitä, oikeille asiakkaille ja todelliseen tarpeeseen. Kumpikin kokee työpanoksestaan olleen aitoa hyötyä.

– Minusta oli hyvä tapa päästä työhön kiinni, että saimme ensin tehtäväksi pieniä bugilappuja, eli yksittäisten koodirivien korjailua ja vastaavaa. On ollut hienoa huomata, kuinka paljon näiden kuukausien mittaan on oppinut ja miten oma ammattitaito on karttunut. Pikku hiljaa on saanut myös laajempaa käsitystä asiakkuuksista ja kokonaisuuksista, joihin oma työ liittyy, Lauri kertoo.

Kesän 2021 työharjoittelijat ovat nyt saaneet harjoittelunsa suoritettua, ja monet heistä ovat myös jatkaneet töissä kesän jälkeen. Työn ja opiskelun yhdistäminen on myös Hannun ja Laurin mielestä onnistunut hyvin, sillä Pinjan puolelta on löytynyt järjestelyihin joustoa opintotilanteen mukaan. 

Kolmatta opintovuottaan suorittava Lauri jatkaa nyt Pinjalla osa-aikaisena työntekijänä ja edistää muulla ajallaan opintoja. Neljännellä vuosikurssilla opiskelevan Hannun opinnot alkavat puolestaan olla loppusuoralla, joten hän on jatkanut töissä kokopäiväisesti kesän työharjoittelujakson jälkeenkin.

– Kun hain töihin Pinjalle, hain oikeastaan samaan aikaan sekä työharjoittelupaikkaa että mahdollisuutta tehdä opinnäytetyöni yritykselle. Mietimme harjoittelun aikana mahdollista lopputyöaihetta esimieheni kanssa, ja nyt minulla olisi valmis idea ehdotettavaksi koululle, Hannu kertoo.

Tutustu avoimiin työpaikkoihin ja pinjalaisten uratarinoihin!

Lue lisää

Tiiminvetäjä sparraa, ratkoo ongelmia ja välittää tiiminsä viihtyvyydestä
Kansainvälinen Product Manager innostuu ohjelmistokehityksen ja designin yhdistelmästä
Pinjan koulutuslupaus on tulevaisuuden kestävien palveluiden ja ammattitaidon takeena
Junior software developer -harjoittelu antaa hyvät eväät työelämään