Varaa tapaaminen
Tietopankki

Verkkokaupan kannattavan kasvun edellytyksenä on muutos toimintatavoissa

Nainen näyttää laatikkoa pitelevälle miehelle jotain tabletilta varastossa

Nykypäivänä asiakkaat painottavat ostopäätöksessään yhä kasvavassa määrin ostamisen helppoutta. Koko ostoprosessin, aina tuotteiden vertailusta virheostoksen palautukseen, tulisi olla sulavaa ja vaivatonta. 

Viime vuosina ostaminen on siirtynyt kiihtyvällä vauhdilla verkkoon ja viimeistään vuosi 2020 räjäytti verkkokaupan kasvun. Ilmiö on tunnistettavissa kuluttajamyynnin lisäksi selkeästi myös B2B-puolella. Ostokäyttäytymisen muutos on kuitenkin vain yksi kaupan alaan kohdistuvista muutostekijöistä.

Kilpailu digitaalisessa maailmassa kiristyy jatkuvasti ja siksi oman asiakaskunnan tunteminen ja kilpailuedun löytäminen on yhä kriittisempää. Verkossa tuotteiden ja palveluiden vertailu tapahtuu sujuvasti vain klikkauksella tai kahdella, jonka myötä asiakkaat ovat tottuneet arvostamaan laadukasta tuotetietoa, helppoa saatavuutta, nopeaa toimitusta ja mutkatonta ostamista. Nämä verkkoshoppailijan perusvaatimukset aiheuttavat nopeasti kolauksen kannattavuudelle, mikäli toimintamallit verkko- tai kivijalkakaupan taustalla eivät ole kunnossa.

Kannattava verkkokauppabisnes vaatii ihmisten lisäksi toimivat prosessit ja järjestelmät

Verkkokaupan tilaus- ja toimitusvaihe sisältää usein valtavan määrän manuaalista työtä. Siitä voi helposti muodostua kasvun pullonkaula, sillä tilausten tulviessa sisään ei ole aikaa kehittää sisäisiä prosesseja manuaalisten työvaiheiden kitkemiseksi. Tällöin kasvun takomiseen saatetaan päätyä palkkaamaan vain lisää käsipareja. Kehityksen hitaus ja prosessien monimutkaisuus hidastaa uusien työntekijöiden perehdyttämistä, jolloin kannattavuutta nakertava noidankehä on valmis. 

Verkkokauppatoimijoilla on tyypillisesti käytössään useita eri järjestelmiä, joita on otettu käyttöön kasvun eri vaiheissa. Yksi taloushallintoon, toinen logistiikkaan ja kolmas toiminnanohjaukseen – verkkokauppa-alustan lisäksi. Usein tiedonsiirto eri järjestelmien välillä tapahtuu puutteellisesti tai jopa kokonaan manuaalisesti, sillä kokonaisuutta ei ole suunniteltu yhteentoimivaksi. 

Jos käytössä sen sijaan on yksi mahdollisimman kattava järjestelmä, on riskinä niin kutsuttu vendor lock-in. Vendor lock-in on tilanne, jossa yksittäisen tuotteen tai palvelun vaihtaminen on hankalaa tai vaihdosta aiheutuvat kustannukset ovat kohtuuttoman suuria. 

Kasvun myötä tarve järjestelmille kuitenkin muuttuu. Esimerkiksi alunperin kivijalkamyymälään taloushallinnon näkökulmasta valittu ERP-järjestelmä ei välttämättä sujuvoita verkkokauppiaan arkea enää halutulla tavalla tai reaaliaikaisen varastonhallintajärjestelmän hyöty jää laihaksi, jos tieto ei kulje kuluttajalle verkkokauppaan. 

Kaikki tämä – prosessit, järjestelmät ja ihmiset verkkokaupan takana – vaikuttaa suoraan asiakaskokemukseen. Jos yksikin osa-alue takkuilee, se näkyy asiakkaalle herkästi esimerkiksi liian pitkänä toimitusaikana tai puutteina tuotetiedossa. Miten sujuvaa asiakaskokemusta voidaan vaalia kasvun keskellä ilman, että se tehdään kannattavuuden kustannuksella?

Verkkokauppiaille suunniteltu toiminnanohjausjärjestelmä ratkaisee arjen kipupisteet

Liiketoiminnan merkittävä kasvu ei synny pelkällä verkkokaupparatkaisulla vaan vaatii tuekseen toimivan, verkkokauppaliiketoiminnan tarpeisiin suunnitellun toiminnanohjausjärjestelmän. ERP-järjestelmän avulla parannat sekä työntekijä- että asiakaskokemusta. 

Meidän näkemyksen mukaan toiminnanohjausjärjestelmän ei tarvitse olla ainoa käytössä oleva järjestelmä, vaan avainasemassa ovat ketterät rajapinnat, joiden avulla alan parhaista työkaluista rakennetaan juuri omaa liiketoimintaa tukeva kokonaisuus. Reaaliaikaiset integraatiot eri verkkokauppa-alustoille (kuten Magento, Woocommerce tai Shopify), taloushallinnon järjestelmiin, BI-työkaluihin sekä tuotetietojen hallintajärjestelmiin (kuten Akeneo PIM) onnistuvat vaivattomasti modernin järjestelmäarkkitehtuurin ansiosta.

ERP:in, tuotetietojen hallintajärjestelmän ja verkkokauppa-alustan pelatessa saumattomasti yhteen säästät jopa satoja työtunteja samalla, kun kasvatat ostavien asiakkaiden määrää. Esimerkiksi tilausten käsittelyaika voi lyhentyä kymmenistä minuuteista sekunteihin ja tuotetietojen hallinta voidaan automatisoida kokonaan. Suoraviivaisten prosessien ansiosta myös perehdyttämiseen käytetty aika vähenee ja palautusten käsittely nopeutuu.  

Toimivien järjestelmien ja sujuvien prosessien avulla vapautetaan aikaa kauppiaalle tärkeimpään – myyntiin, markkinointiin ja vuorovaikutukseen asiakkaiden kanssa. Meidän tavoitteenamme on helpottaa verkkokaupan arkea toimimalla oppaana monikanavaisen myynnin ja toimitusprosessin kehittämisessä sekä kasvun vaatiman muutoksen johtamisessa.

Ota yhteyttä!

Kiinnostuitko? Lue lisää:

Blogi: Verkkokaupoista saavutettavia vuoteen 2025 mennessä - mitä digipalvelulain muutoksista tulisi tietää?
Blogi: Verkkokaupan trendit 2023
Blogi: Nykyaikainen headless-teknologia turvaa verkkokauppaliiketoimintasi tulevaisuuden
Verkkokaupparatkaisut - kasvua tavoittelevan verkkokaupan räätälöidyt ratkaisut
Tuotetiedonhallinnan ratkaisut - tuotetiedon hallintaa keskitetysti ja kustannustehokkaasti
Lataa opas: Varmista verkkokaupan kasvu ja kannattavuus - vinkit toiminnanohjauksen tehostamiseen

Pinja opas: Varmista verkkokaupan kasvu ja kannattavuus - vinkit toiminnanohjauksen tehostamiseen

Tero Kangas

Tero Kangas

Toimin Pinjalla Digital Commerce -liiketoimintayksikön johtajana liidaten joukkoa verkkokaupan-, tuotetiedonhallinnan ja toiminnanohjauksen ammattilaisia. Ota yhteyttä: +358 45 127 3954 tai tero.kangas@pinja.com.

Lue lisää tältä kirjoittajalta