Varaa tapaaminen
Tietopankki

Tehoa ja skaalautuvuutta monikanavaiseen kauppaan – ERP erinomaisen ostokokemuksen taustalla

Nainen pitelemässä kädessään luottokorttia kannettavalla tietokoneella ostoksia tehdessään

Monikanavainen kaupankäynti on nykypäivää – oli kyse sitten kivijalan ja verkkokaupan tai useamman verkkokaupan yhdistelmästä. Monikanavaiseen kauppaan liittyy kuitenkin erityispiirteitä, jotka asettavat toiminnalle raamit ja tiettyjä vaatimuksia. Miten monikanavaisesta kaupankäynnistä tehdään vaivatonta sekä työntekijöille että asiakkaille?

Monikanavaisen kaupan kriittiset pisteet – tunnista neljä tyypillistä haastetta

Kun kauppaa käydään useammassa kanavassa, on tehokkaalla tiedonsiirrolla yhä suurempi merkitys. Jos kokonaisuuteen kuuluu sekä verkko- että kivijalkakauppa, edellyttää toiminnan sujuvuus kattavia integraatioita järjestelmien välillä. Automaattinen tiedonsiirto helpottaa myös työntekijöiden työtä ja säästää aikaa manuaalisen tiedonhallinnan sijasta tuottavampaan tekemiseen.

Tyypilliset haasteet monikanavaisessa kaupassa liittyvät nimenomaan puutteelliseen tiedonsiirtoon. Kerron seuraavaksi hiukan tarkemmin neljästä yleisestä sudenkuopasta, jotka kauppiaat kohtaavat monikanavaisessa kaupankäynnissä sekä siitä, miten nämä sudenkuopat voidaan välttää.

1. Reaaliaikaiset tuotesaldot ja yhtenäiset hinnat

Tuotesaldojen ja -hintojen reaaliaikaisuus ja todenmukaisuus eri myyntikanavissa ovat asiakkaan ostokokemuksen kannalta merkittävä tekijä. Jos tuotesaldot eivät synkkaudu verkkokaupasta kivijalkaan ja toisinpäin reaaliajassa, saatetaan jommassa kummassa kanavassa myydä tuotteita, joita ei ole enää varastossa. Vaihtoehtoisesti asiakas saattaa tulla kivijalkaan tarkastettuaan tuotteiden saatavuuden verkosta vain todetakseen, ettei tuotteita todellisuudessa olekaan jäljellä. Ostokokemus kärsii myös, jos tuotteet ovat löydettävissä verkosta eri hintaan, mitä myymälän hyllynreuna lupaa. 

2. Uusien tuotteiden tuominen myyntiin

Lanseerauspäivänä uusien tuotteiden tulisi löytyä sekä verkosta että kivijalasta. Eri myyntikanavat kuitenkin vaativat eri tietoja – verkkokauppaan tarvitaan nimen, viivakoodin ja hinnan lisäksi myös kuvamateriaalia ja laadukkaat tuotetiedot. Tämä täytyy osata huomioida lanseerauksen aikataulussa, jotta tuotteet varmasti saadaan kaikkiin kanaviin yhtäaikaisesti. Jos tuotteita viedään useampaan verkkokauppaan, tukee tuotetiedonhallintajärjestelmä (eli PIM) tiedon tehokasta hallintaa eri myyntikanavien välillä.

3. Puutteelliset järjestelmäintegraatiot

Kivijalkakaupassa ja verkkokaupassa voi olla käytössä eri järjestelmiä, jolloin integraatioilla on huomattava merkitys työnteon sujuvuuden näkökulmasta. Jos integraatioita järjestelmien välillä ei ole ollenkaan tai ne eivät toimi reaaliajassa, aiheutuu turhaa manuaalista työtä ja tekemiseen viivettä. Reaaliaikaiset integraatiot sen sijaan mahdollistavat saumattoman työnteon kanavasta riippumatta, sillä tiedot ovat aina ajan tasalla ja luotettavia.

4. Raportointi ja manuaalinen työ

Monikanavainen kauppa vaatii monipuolisempaa raportointia. Jos esimerkiksi kassajärjestelmä ei ole kytkettynä toiminnanohjausjärjestelmään, vaan ERP:in ja kivijalkamyymälän myynnit täytyy raportoida erikseen, aiheutuu turhaa päänvaivaa. Puhumattakaan siitä, että erillisten Excel-taulukoiden kanssa painiminen ja manuaalinen tiedon siirtäminen kasvattaa huomattavasti inhimillisen virheen riskiä. Kun integraatiot ja tiedonsiirto ovat kunnossa ja toimivat reaaliajassa, raportointi sujuu ketterästi ilman turhaa rutiinityötä.

Monikanavaiseen kaupankäyntiin suunniteltu toiminnanohjausjärjestelmä tekee arjesta sujuvampaa

Modernit järjestelmät eivät helpota vain kauppiaan tai työntekijöiden arkea, vaan vaikuttavat suoraan myös asiakkaan ostokokemukseen. Siksi prosesseja virtaviivaistamaan kannattaa valita monikanavaiseen kaupankäyntiin suunniteltu ERP, joka sujuvoittaa paitsi työntekijöidesi, myös asiakkaidesi elämää. 

Monikanavainen kauppa vaatii järjestelmiltä ennen kaikkea skaalautuvuutta. Kun toimintasi kasvaa ja muuttaa muotoaan, tulisi järjestelmien kasvaa ketterästi mukanasi. Parhaimmillaan järjestelmät avaavat monikanavaiseen kauppaan kokonaan uusia mahdollisuuksia ja mahdollistavat ketteriä kokeiluja. Haluatko esimerkiksi perustaa pop up -myyntipisteen? Onko näköpiirissä messut, joihin tarvitset uuden myyntipisteen? Vai haluaisitko kenties avata uuden, kansainväliseen markkinaan suunnatun verkkokaupan?

Tutustu verkkoukapparatkaisuihimme.

Haluatko lisätietoja?

Ota yhteyttä!

Lue lisää

Kasvavan verkkokaupan pyhä kolminaisuus: moderni verkkokauppa-alusta, ERP ja PIM
Monikanavaisen kaupan tekijät menestyvät tehokkailla prosesseilla ja ketterillä järjestelmillä
Toiminnanohjausjärjestelmä tuo lisäbuustia verkkokaupan tilaus- ja toimitusketjuun - mutta miten?
Opas: Verkkokaupan kasvu vaatii toimivan järjestelmäkokonaisuuden – vastauksia verkkokaupan kasvun kysymyksiin

Tero Kangas

Tero Kangas

Toimin Pinjalla Digital Commerce -liiketoimintayksikön johtajana liidaten joukkoa verkkokaupan-, tuotetiedonhallinnan ja toiminnanohjauksen ammattilaisia. Ota yhteyttä: +358 45 127 3954 tai tero.kangas@pinja.com.

Lue lisää tältä kirjoittajalta